Jaakko Suomu päätti kisakauden voitolla
PyöräilyJulkaistu: 14.09.2015 00.00

Jaakko Suomu päätti kisakauden voitolla

Tarmon Jaakko Suomu päätti kilpailukautensa voitokkaasti Hyvinkäällä.

Jaakko kommentoi kisoja seuraavasti:

"Ajoin viikonloppuna kaks kisaa, jotka oli samalla kauden viimeiset. Lauantaille oli panosta kun oli mahdollisuus voittaa M30-sarjan xco-cup. Rata oli todella nopea ja teknisesti helpoin tämän kauden XCO-radoista. Vauhti toi kuitenkin haastetta ja kierroksella oli useita jyrkkiä laskuja ja teräviä nousuja. Oma ajo kulki niin hyvin kuin mahdollista ja maalissa oli kaikkensa antanu olo. Valitettavasti kisan kannalta Kupiainen joutui keskeyttämään, joten voitto ja samalla cupin voitto M30-luokassa mulle."

M-30 23,4km      
Sijoitus Etunimi Sukunimi Seura Aika  
1 Jaakko Suomu KäTa 1:20:03  
  Mikko Kupiainen Team Evoc/HyPy DNS
Sunnuntaina oli vuorossa 7 Veljeksen XCM. Vähän jännitti lähteä kisaan, kun ei osannut sanoa miten on lauantaista palautunut. Alku menikin ihan mukavasti, mutta ensimmäisen kierroksen puolivälissä alkoi etu- ja takareidet kramppailemaan, joten ajo meni melkoiseksi taisteluksi, että pääsi yleensä etenemään metsässä. Vielä kun kisassa oli useita kohtia, mitä ei päässyt kukaan ajamalla vaan pyöriä piti kantaa niin ei tehny krampeille hyvää. Kisa jäikin ensimmäisen kierroksen jälkeen kesken, kun jalat oli totaalisen loppu ja krampissa. 
Palkintopallikuva: Timo Mustikkamaa
Ajokuva: Janne Rautio