Eväät on syöty

LIKI TODENMUKAINEN HUPAILU osa 1

EVÄÄT ON SYÖTY

-hupailun tapahtumat saavat alkunsa Käläviän myllyn kupheesta, jonne keväisessä aamuhyhmässä on saapunut unenpöppyräinen miessakki

aloittelemaan jo perinteeksi muodostunutta pyöräilykauden avausta ja reissun kohteena on tietty Pohjanlahden helmi - Pori

-lonkkavolvot, juomapullot, pumput, varakiekot, varustekassit, uskomaton määrä kaikenkarvaista evästä sekä matkalle että kilpailuun on onnistuttu tunkemaan Karin Vanin sinänsä yllättävän tilavaan, joltisenkin kuhmuiseen ja lievää hengenahdistusta potevaan kulkimeen

-ilmeisesti juuri ja juuri tarpeellinen

määrä Karin vuosien mittaan hamstraamia ajolaseja roikkuu siellä täällä todistaen omistajansa menohaluja - emmää tiiä, kö tulee niin heleposti mulla veet silimhin

-matkanteko sujuu muuten ihan soppelisti, jollemme ota huomioon kuljettajan epätoivoisia yrityksiä pitää ajoneuvo edes kohtuullisen oikeassa kurssissa - liekö ohjauspyörän holtittomuus jäänyt edellisessä huollossa huomaamatta - viistoista vuotta sitten!

-itse kilpailu sujui suurinpiirtein odotusten mukaisesti, mutta kotimatkan alkaessa alkaa armoton jälkipeli - kuinkas muuten...

Gösta: Oli muuten railakasta menua, ko mää tykitin siinä pitkällä aukiallasivutuulesa kieli poskella.Mää jo ehin jo ajatella, että ei varmasti oo ketään takarenkhan tuntumasa, mutta ko mää häjissäns vilikasin taate, niin eiköhän vain takana ollu ainaki kuuskyt äijää niinkö olis narukerä oiennu suoraks. Kejon Mikko siinä oli lähimpänä, nii

mää huikkasin sille, että kyllä sääki voisit tätä herkkua maistaa! No Mikkua ei tarvinnu kahesti käskiä, ko se ampu keulille, mää ihan iholle ja sitte menthin.Oli muuten mukava kelata Mikkon tunnetusti leviöitten hartioitten takana.Siinä menthin aikansa tuhatta ja sataa, ja ei siinä kohta ollu ko minä ja Kejo.Aallon Mikko näky yrittävän jonku matkan pääsä tulla mukhan, mutta kyllä se jäi pelekäks yritykseks.Siinä sitte kinnathin kahthen pekhan liki satanen, ko Mikkua rupes ahistaa isolla tiellä niin palijo, että se jäi siihen meleken suorin jaloin.Eihän siinä enää auttannu muuta panna kaikki pelihin ja toivoa ihimettä, kyllähän se vauhti siitä pikku hijijaa sitte hiipu.No, siittä ei ollu enää ko kolome sataa meträ maalhin, ko mää vielä kerran pöhölö menin vilikaseehen taate päin, nii miestä tulee tien täyeltä Silverin Saku keulasa ja sää Timppa kakkosena!Toista laitaa paino Lenkenin juna Pökälä keulasa perässäns koko niitten kiriosasto.Siinä näky ainaki Kaislavuo, Laine ja Hännisen velijekset liikkuvat takana ja vieteri kiriänä.Pöksy latas niin matalana, että kieli hipo tankonauhaa.Mulla iski kokovartalo kramppi ja kyllä se sitte oli evähät syöty.Kuulikko sää Timppa, ko mää huikkasin sulle, että

tää on sun heiniä!Sun irvistyksen perustheella asia ei tainnu olla ihan saletti.Hyvinhän sää hoijit homman kolomanneks.

Timppa: Joo, mä kerkesin jo ajatella, että sää Marko viet tän mennen tullen, mutta mitä vielä.Sen viimisen kurvin jäläkhen sää tulit siihen ethen, ja kyllä mää heti näin, että ei sulla kyllä enää oo kaikki hevoset tallisa.Mulla oli kyllä huippupaikka kirihin, mutta eihän niille Lenkenin ohojuksille mitään voinnu, niillä oli kintukki etelän leirin jälijiltä niinkö puhlluslampulla poltettu, mulla kalapiat nettä silimiä häikäsi!

Samuli: Perhana ko meinas tulla haaveri siinä kolosella pätkällä, ko mää ajattelin vetasta yhen keelin ja ajoin siinä vähän aikaa iliman käsiä, niin eiköhän siinä ollu kauhia kuoppa.No mää tärähytin siihen, ja oli muuten lähtö lähellä - pallit eellä tankhon, mutta oli kyllä kaikki suojelusenkelit paikalla, etten menny nurin.Siinä viimisesä kurvisa porukka ajo jostaki syystä risteyksen suoraks.No mää tein vikkelimpänä uukkarin ja kerkesin vielä kakkoseks.Oli kyllä aika heleppo hopia, mutt joskus näinki!Nyt sitte vihiloo vienosti sanottuna alavattaa, niinku tulikuumalla hellakoukulla sohittas.Tuntuu vähä niinkö olis ölijynvaihtoviikko alakamasa, mutta eiköhän tuota ikää oo jo vähän liikaa ja sukupuolikaan ei oiken passaa...

Kari : En tiiä, mutta ei ollu piankki oiken kulullaan, heti eka kierroksella rupes tuntuuhan siltä, että taijampa tyytyä aurinkokannella tarkkailutehtävhin.Ja kyllä soli koko reissu niinkö olis ollu käsijarru päällä.Mutta kyllä se vanha vielä virkisty, ko alako maali lähestyä.Viimisesä kurvisa mää olin aika takana, niin mää kilijuin kurkku suorana, että pois eestä!Pikkusen Visillan miehet kahto monttu auki, mutta niinhän siihen aukes semmonen kunniakuja, että meleken kerkesin kärkhen asti.Saakeli ko olis pitänny vielä vähän heittää pyörääviivalla ethenpäin, ni olisin takuulla ohittannu sen yhen turkulaisen vähinthän kielen mitalla!

Timppa : Ei ny aivan keheno alotus kauelle, mutta jos Nikkilä kohta soittaa, niivastaa sää Samuli ja anna raportti, mutta ei ehkä kannata kertua siittä sun palliepisodista...

Kirijotteli Samuli Hautamäki 1.10.2016- tapahtumien todenperäisyyden voi utelias lukija tarkistaa asianomaisilta kuskeilta, tuo muistiko alakaa näillä vuosilla jo ollavähänkö reikäjuustua...

Osa 2.

VALOT POIS - PAKINA fillariliikkeen omistamisen ihanuudesta, niistä onnen ja autuuden, mutta myös niistä synkistä hetkistä, kun varasto ei liiku - ei totta vie liiku vaikka yöt valvoisi . Mutta sitten, ah se ihana päivä toukokuisena lauantaina, kun täysi tusina kiiluvia mankeleita, seassa muutama hiilarikoosteinen Scotti, kate toista tonnia kipale, muutama muhkea läskipyörä GT, jokunen cittari ja aimo kasa kaikenmaailman vermeitä ja varaosaa muutti onnellisesti Makasiinin naapurista ties minne maailmalle tasetta rasittamasta. Oih, kuinka onnelliselta olo tuntuikaan juuri tuon auvoisen lauantain iltana, oman liki kokonaan Osuuspankille kuoletetun kolmion terassilla istuessa! Soppelin kylmä Sandels mukavasti kouransilmässä, aivan hennosti ruskettunut juustokabanossi pikkuruisella lautasellaan tietty Auran väkevän sinapin hunnuttamana, saunapunoittava Riitta- vaimo vienosti hyräillessä Sä surun pyyhit sydämmestä... valmistautuen Exät rannalla- uusinta esitykseen, tietty nelosella. Ah ja oih, voiko tästä armoitetun fillaridiilerin päivä täydemmäksi muuttua - ei voi, ei, ei ja vielä kerran EI!

Ja sitten se yksi maanantai synkän syksyn syvimmissä syövereissä - romahdus, kertakaikkisen totaalinen sydäntä vieläkin kouraiseva ROMAHDUS...

Aamu alkoi pahanenteisesti:ensimmäisen kahden tunnin aikana ainoat MAKSAVAT asiakkaat, kaksi sisukumen ostajaa - Herra armahda, sisukumen!!!! Muulloin ovi kävi vain, kun paikkakunnan tyhjäntoimittajat kävivät päivittämässä sään, Nikulan iltaravit ja ei voi olla totta - Idols of Finlandin jatkoonmenijät - joopa joo...

Iltapäivä jatkui yhtä unettavana. Kari notkui läppärin äärellä, Riitta kävi tärkeän näköisenä tilauspapereita läpi ja minä - liikkeen vastuullinen omistaja ja tj - minä poika se tuijottelin näyteikkunasta Osuuspankin pihalle. Jospa se apu tulisikin siltä suunnalta - no ei tullut, ei...

Viimeiset tunnit kuluivat epätoivoisesti hammasta purren ja odottaen kauhun sekaisin tuntein, mitä kassakone näyttäisi...Huh, viimein ovi säppiin, valot pois

tarkasti koko kiinteistön tarkistaen ja sitten, kassakone auki, varovainen kurkistus sisältöön ja ...voi kauhistusten kanahäkki - kassassa laillisia Euroalueen eukkoja muutama orpo viitonen, pari ruttuista kymppiä ja..viisi senttiä kovaa rahaa! Päivän saldo: kolmekymmentäviisi egee ja viisi senttiä. Tämä on katastrofi, toistan, tämä on katastrofi! - kaikuvat taannoiset Paavo M. Petäjän pahaenteiset sanat korvissa - muistatte kyllä minkä ei niin kivan draaman jälkeen. Se taitaa olla tämän putiikin joutsenlaulu käsillä, huomenna Etuoveen myyntiin, murehtikoot muut! Päivän ainoa valopilkku nöpötti kämmenellä; pikku Ellun kauppaan unohtama lapanen...Voi tätä kauppiaan elämää - voih...


Osa 3.

kuvaelma taikka kuunnelma erään keskipohjalaisen alakoulun välitunnista, ylöskirjasi Samuli Hautamäki ( evp. )

PIKKU KAFFET

-tunnelmapala alkaa siitä, kun talonmiehen turhankin kimakaksi virittämä summeri ilmoittaa pirinällään sekä happivajaisille koulukkaille että parhaan intonsa jo kauan sitten kadottaneille kansankynttilöille kaikkien kiihkeästi odottaman välitunnin alkavaksi

-kiireisistä askelten äänistä voi tarkkakorvainen kuulija erottaa terävän korkojen kopinan, jonka aiheuttajaksi paljastuu tarkemman tutkiskelun jälkeen nuorehko, nutturapäinen kiertävä englanninope Erja, jonka hiuslaite on vedetty niin tiukalle, että ilkikurisinkin Jonne-Aaron tajuaa alta aikayksikön, että nyt on tosi kysymyksessä!

-astetta verkkaisemmalta kuulostaa opinahjon miespuolisten opinjakajien tallustelu opettajien huonetta kohti, kiire loistaa poissaolollaan, mitäpä täsä - valamhiisa maailmasa...

- ensimmäisenä kaikkein pyhimpään ennättää Samuli-ope, joka varmoin ottein lataa Mokkamasterin porisemaan sekä kaivaa jääkaapista hyvinkin viikon vanhat, hieman jo ehkä nahistuneet sokerikorput valmiiksi pyöreän pöydän ritareille nautittaviksi

-Samuli poistuu jo hieman kiireisenä helpotuksen huoneeseen - liekö senioriopen munuaiset jo saaneet hieman siipeensä joka välitunnilla nautitusta kahvikupposesta, joka on kyllä varsin vähättelevä kuvaus melkoisen järeästä emalimukista, jonka kyljessä lukee kuvaavasti : leijonalla on suuri, lämmin ja itsekäs sydän..., taitaa olla leikkimielisten opekamujen synttärilahja ajoittain ehkä lieviä narsismin oireita potevalle kolleegalle

-kotvasen kuluttua ovat kaikki asianosaiset koolla ja leppoisa jutustelu alkaa...

Jussi: Olipa taas soma päivän aloitus. Tytöt tulivat eka tunnin alussa kantelemaan, että meidän luokan pikku konnat olivat raapustaneet jotain kovinkin sopimatonta kommentia ulkovessan seinään. Tää muuten koskee vähän Samuli suakin, nimittäin juuri luettava sepustus kuului: Jussi on hono ja Samuli kans! Jokohan sopis käyä päästämässä pojat sisälle lämmitteleen, ovat jo toista tuntia jynssänneet seinää puhtaaks, ja kun mittari näyttää yhtätoista astetta pakkasta...

Pekka : Anna poikien vielä hinkata, koppuraks kohomettuneet kyntöset auttaa kummasti muistamaan vast`edes, miten ja milloin kannattaa purkaa tuntojaan!

Samuli : Oli muuten naurusa pijättelemistä, ko eka tunnilla oli uskontua, ja mää alakukevennykseks kyselin, että arvaatteko, mikä harmaa ja pitkähäntänen juosta nylykytti tien yli, kun opettaja tuli aamulla Carinalla koulhun? No Joni siihen, että varmaanki se oli orava, mutta ko ny on uskonnon tunti, nii mää vastaan että Johannes Kastaja.

Englanninope (kiertävä sellainen ) : Sami muuten anto hyvän neuvon, kun mä valittelin toista parkkisakkoa viikon sisällä. Se mietti pää kallellansa aikansa ja sanoi, että en mää muuta keksi ku että ruuvathan open autosta tuulilasinpyyhkijät veks -että näin...

Välitunti soljuu tuttuun tyyliinsä kohti loppuansa, kahvipannu luovuttaa viimeisetkin tilkkansa antaen näin tervetulleen kofeiinipläjäyksen tulevaa oppituntia varten - ei muuten maailman pöllöimpiä hommia...

Ps. Hupailu on syvä kunnianosoitukseni osin jo manan majoille menneitä työtovereitani kohtaan.

Osa 4

RIEHAKAS liki TOSIELÄMÄÄ KUVAAVA musiikillinen, psykologinen

hupailu TITITYY

(Joukkio istuu kulkineen penkeillä nestepitoisia matkaeväitään nautiskellen. Taustalla soi vienosti Souvarien joku hitti, iloinen ja rehvakas puheensorina täyttää jo parhaat päivänsä kauan sitten nähneen Baijerin ihmeen...)

Kertoja: Jotta arvon kuulijoiden olisi helpompi adaptoitua esitykseen, annettakoon heille muutama pieni detalji hupailun seuraamiseksi. Tuotos siis:

-kuvaa erästä tapahtumarikasta matkaa karaokekilpailuihin Tyrkkyjärvelle Herran vuonna 2016 joskus toukokuun kieppeillä

-seurueeseen kuuluu useita lähes varmasti tunnistettavia herpetniemiläisiä laululintuja , onpa messiin tirahtanut muutama ulkopaikkakuntalainenkin, mutta se annettakoon kirjoittajalle anteeksi, täytyyhän esitykseen saada muutakin murretta kuin herpetniemisten säälittävää " suamia"

-joukkion käyttöön on saatu yllättävältä taholta hieman ihottumaa poteva Ford Taunus vuosimallia 1974 tai jotain, kiitos vain Herpetniemen Perusautolle anteliaisuudesta, tiedä vaikka ko. pirssistä tulisi seuran vakituinen keikkalulla

-tunnetusti seuran kilpailumatkoilla alkoholin käyttö on täysin kielletty, mutta

jotta tekstiin olisi saatu edes hiukkasen väriä, oli kirjoittaja lähes pakotettu poikkeamaan linjauksesta - tämä pieni, mitätön yksityiskohta sotii siis seuran yleistä käytäntöä vastaan, tämän tarkkasilmäinen lukija siis huomioonottakoon

-virkavaltaa ja yhteiskunnan yleistä turvallisuutta edustavat henkilöt saattavat pikkumaisesti panna merkille sen, että Tauskissa istuu matkan aikana laillisen viiden henkilön sijasta 9, mutta ainoastaan tilapäisesti - painotan, siis vain tilapäisesti

-tällä nimenomaisella reissulla kuljettajana toimii Veijo, mutta totuuden nimissä on toki mainittava, että kuskin paikalla voisi istua moni muukin

seuran jäsen - tosin voittopuolisesti joku naisihminen

-iloinen ja välitön retkue matkaa siis toivorikkaasti kohti Tyrkkyjärven hiekkoja, silmissä häämöttää monella ehkä jopa palkintosija - tosin useimmille taitaa riittää tietoisuus siitä, että jospa ei ihan mahdottomasti tulisi mokailtua, mahdollisuuksia kyllä riittää : liian aikaiset lähdöt, metsään mennyt modulaatio, tahdin karkaaminen käsistä ( " ko emmää kuullu yhthän taustoja " ), liian korkealle unohtunut sävellaji ( " kyllä se vielä kotona meni " ), liian kiihkeä tuijottaminen lähipöydän punatukkaa ( "joo, mutta ko se napotti niillä lautasen kokosilla silimilläns " ), selityksiä löytyy ilman suurtakaan mielikuvitusta

-näillä eväillä siis mennään kohti eteläisen Kurtakon omaa Las Vegasia, ja preesens ottaa vallan...

Veijo: Ei oo huono tämä saksalaisen insinööritaidon mallikappale, mutta kyllä mää olisin miehuusti körötelly sillä Tapin uuella pillumagneetilla tai orkkufoortilla, no olokhon ny sitte mikä tykkää, mutta joku helekutin Proope ny kuiteski, ni kyllä

tälläki hyvin ehtii pikavoiton nappaahan, ja eikö se niin sovittu, että tasan maksethan sakot, jos sattuu tolopan lahajomaton silimä välähtäähän.

Sauli: Älä , älä ala selitteelehän, kyllä se on aina ollu niin, että kapteeni maksaa, eikä mulla sitä paitsi oo just tällä hetkellä rahaakhan,

ko se helekutin kitupiikki sieltä Ryönälästä on vieläki jättänny klapikuorman maksamatta, vaikka mää sanoin sille, että seuraavasa toimituksesa se tulee saamhan lavallisen Jammin Repen farmilta saatua ehtaa sontaa - se tulee sille pyytämättä ja yllättäen, eikä tarvi maksaa!!!!

Taneli : Mitä sää Vekku pihtailet sen kaasujalan kans, paina vain lättyä kunnolla, näillä ylinopeuksilla ei vielä kortti lähe suorhan, muuhan on ihan triviaalia juttua. Testaappa , nousisko Haravoisen suoralla kahthen sathan!

Tua : Älä hullua yllytä, mää en kyllä rupia taas hovikuskiks teijän bändille, mää kyllä tuskallisen hyvin muistan ne reissut sananmukaisesti " tuhannen kapakan kautta ". Yritä ny hyvä mies säilyttää korttis niin kauan, että Piritta saa ajoluvan, se voi jaksaa teitä kahtua pitemphän kö mää, pohoja se on munki laarisa...

Jaakkima: Joo, parempi se on ko vähennät sitä vauhtia hyvän sään aikana, jos sulta viehän ny kortti, musta ei ainakhan oo kuskiks, ko satuthin Tuijan kans ottaahan muutamat napanterit tuosa lähtiesä, ja sama se on Jampan kans, vaikka ei se kyllä ylehens mikää viinasieppo ookhan. Mutt näin ny...

Sauli : Periaathesa mää voisin kyllä ajaa, mutta mää vahvasti epäilen, että eiliset Salmiakkiliköörit saattavat vielä aiheuttaa viisarin lievää huojumista, nimittäin tuli vähän paranneltua kankkusta parilla Pirkalla, musta ei siis ehkä oo sataprosenttisen varmasti kuskiks tänä iltana, vaikka eihän tää tieto varmasti

mikään hirviän suuri yllätys ollu kellekhän.

Hilja-Tuulia: Nyt tää reissu alakaa pikkuhijaa muistuttaa enempi hautajaissaattoa, laulethampa yhessä vaikka se Päivänsäde ja Menninkäinen, Tappi osaa siihen ainakin toisen äänen ja te muut kollit voitta seurata Tappia. Onko valmista? No niin, alakaa: Aurinko kun päätti ...

Tuija: Hei, sehän meni kohtu mukavasti, mutta taisi siihen yhtyä kakkosäänen lisäks muutama muuki. Mutta usko ny Jaakkima, tää on b-mollisa ei A-duurisa!

Sauli : Hei, nyt kyllä koukathan Hernevaaran kautta. Haethan ne kaks mukhan, ja mää vaajin ehottomasti, että mää sitte istun sen titityyn vierhen, ei teistä muista pässeistä kuitenkhan oo riittävän kultivoitunutta seuraa naisihimiselle. Se vaatii vähä maailman miehen elkheitä ja niitähän multa löytyy, vaikka kylillä toista väittävät. Olisko Sylvi ollu niin pikkumainen ja menny levittäähän sinänsä täysin väärää tietua...

Tuija : Nyt olhan jo kohta Tyrkkyjärvellä. Laulethan vielä yhesä se Mörrimöykky, se me ehithän just laulaa, ja että miehet ota yhthän pullua ettekä tölökkiä mukhan, hävettää vieläki niin vietävästi se viime kevänen juttu, ko Saikulla oli se Vaakuna- pullo mukana ja se yritti ottaa sen mukhan sisälle, mutta senhän näki heti sokia Reettaki, että se pullo nöpötti liitingisä. Ottakaa ny, jos otatta samalla ko laulethan. Ei yhthän mysteeripullua sisälle, onko tämä ny kerralla selevä!

Kertoja:

Hyvinkin tunteellisen laulelun jälkeen seurue poistuu kulkineesta sydän toivoa täynnä ja rinta surutonta elämänriemua huokuen...

Siinäpä ne tärkeimmät. Sayonara, niinkuin jaappanilaiset niin kauniisti itseään ilmaisevat...

Osa 5

SURULLINEN PAKINA SIITÄ, KUN HÄN ON MENNYT POIS...

Se päivä oli juuri sellainen, kun juhannuksen jälkeiset päivät nyt tuppaavat olemaan. Puoli pilvistä tai pilvistä, tuuli itäkaakosta, ohukaisten teko parhaimmillaan. Vilkaisu keittiön kelloon, jo kuului Kalossin jarrujen hiljainen kirahdus. Äkkiä makkarin ikkunaan; Lissu tuli!

Ei tuttua lissumaista virnistystä, ei edes Höpön, joka ratkiriemukkaana koko jäntterä koiranvartalo kiemurrellen vaatii rapsutusta, taputusta tutusti korvalliselle. Jotain on nyt pahasti vialla.

No mooi, ja pusut poskelle, mites päivä meni Rauanheimon rautakourien kans? Nyt Samppa taitaa jääjä lätyt syömättä, se on ny lähtö Keskussairaalhan. Kävin just terveysasemalla, tulehusarvot liki kakssataa!

Kylmä käsi kouristi rintaa, nytkö se alkaa, Herra armahda! Arvelivat sen olevan keuhkokuumetta. Ei auta ,ei ehi syyä, joko lähethän. Viimeinen työpäivä ennen kesälomaa, tää ei voi olla totta, tää ei oo oikein! Otan Lissua hartioista kiinni, näen hädän hänen silmissään. Rakas, mä oon tässä, ei tää oo ku keuhkokuumetta ..Ja me molemmat tiesimme, että tämä on kaikkea muuta kuin sitä. Tämä on nyt se musta möykky, viimeinen kalkki, joka on vain pakko niellä, vaikka kurkkua kuristaa, niin että ääni pettää...

Viimeinen matka, se kaikkein raskain, on nyt edessä...

Osa 6

SURULLINEN MUISTELO: ANNA ANTEEKSI

Vihdoinkin kahden. Pidän lujasti kädestäsi kiinni, sinä vastaat niillä voimilla, mitä hauraassa, taudin runtelemassa pikku naisen vartalossasi on vielä jäljellä. Muistelemme yhdessä Sinun viimeistä käyntiäsi kotona , viikko sitten lauantaina. Kerroit, kuinka halusit vielä kerran yksin kiertää kaikki pihan niin tutut ja rakkaat paikat. Tuossa kukkapenkki, jonka rakensit ideoita pursuten keskelle ikikuivaa, lohtajalaista hiekkatannerta. Tuossa pikkuruinen kukkis, jonka reunamille jäi törröttämään se ryökäleen kivenkulma, johon meikäläisen MacCulloch lähes säännönmukaisesti tylsytti teränsä!

Ja se, kun lyyhistyit ulko-ovelle, kun voimasi loppuivat. Kuinka saunoimme viimeisen kerran, pesin hellästi selkäsi, tartuin kiinni hartioistasi ja kerroin, kuinka olet juuri yhtä kaunis kuin silloin, kun tapasimme silloin ensi kerran Urjanlinnan kesätansseissa, kun Sinä veit minulta jalat alta, Sinä oma Säihkysilmä! Katsoit hellästi minuun, ja sanaton vastauksesi riitti oikein hyvin.

Vielä kerran katsot rakastavasti silmiini ja - Anna anteeksi kulta! Mitä voisin antaa anteeksi? Sitäkö, että olit maailman ahkerin ja vastuullisin alasi huippuammattilainen. Sitäkö, että kannoit loputtomasti huolta läheisistäsi. Sitäkö, että jaksoit viisitoista vuotta kulkea rinnallani, minun, jonka mieli on kuin tuuliviiri, milloin tuulee idästä, milloin mistäkin. - Rakas, ei oo mitään anteeksiannettavaa. Mutta jos voit, muista minua joskus tuulenpuuskalla hiljaisella, aamutyynellä suolla, hennolla kuiskauksella puiden latvassa, jos vain voit!

Viimeinen raukea katse, käännät pääsi pois ja huokaat...Hyvästi Rakas...

Osa 7

LIEVÄSTI IHMETTELEVÄ PAKINA KUSIAINEN

Pätkähtipä tässä taas tänä aamuna unenpöppyrässä pyöriessäni tämä eräs suomenkielen kukkanen, kunnioitusta herättävän ahkeraa, sosiaalista, omaa sukuaan aina kuolemaan asti puolustavaa ritari Rohkeaa suorastaan solvaava sana: muurahainen! Mikä ihmeen muurahainen? Onko joku arvoisista kuulijoistani mahdollisesti kuullut kuuna päivänä ehkä tämän otuksen muuranneen jotain, ei välttämättä edes mitään rakennustaiteen historiassa julki merkittävää, no kun ei ole, ei niin kertakaikkisen varmasti ole ja piste.

Mutta kun otamme tarkastelun alle kaikkien tunteman, jo paateroisena pihamaalla leikkiessä opitun sanan, jonka jo onomatopoieettinen korvaa rakastava soinnahdus tuo hymyn huulille, raukeat päivät kotipihan pullantuoksussa, ei voi kun olla varma siitä, että oikea lajimääritys tuolle oivalle otukselle on KUSIAINEN ja kerran vielä pojat : KUSIAINEN!

Ja milläkö perustelen tuon mainion juoksuttelun? Huomaan ilokseni jo muutamien lukijoiden tekevän pienessä mielessään samaa loogista johtopäätöstä kuin kirjoittaja; harvemmin taitavat murkut yhtikäs mitään muurausurakkaa kunnollisesti hoitaa mutta kusemisen nämä peijakkaat todella taitavat ja tyylillä - suoraan vasempaan silmään liki kyynärän matkalta...Tämän melkoisen taidonnäytteen sai allekirjoittanut itse kokea eräänä kesäisenä hellepäivänä joskus kaukaisina kasarivuosina, kun Panulle ja Pasille piti sinä päivänä tehdä joku pyssykkä, tällä kertaa siis jousipyssy ja eikun Minkkitarhantien julmetun suurta kuusta kiipeämään edellä mainituin seurauksin. Enpä usko, että kirjoittajan kokemus mitenkään ainutlaatuinen oli, onhan näitä nähty.

Kaiken edellä kerrotun todistusaineiston pohjalta rohkenen ehdottaa, että me kaikki, jotka olemme edellisen kaltaisen kivuliaan kokemuksen saaneet kohdata tai nyt ainakin olla paikalla todistamassa, nostamme kärjekkään kansalaisaloitteen , jolla vaadimme tämän säälittävän muurahaisen korvaamista uljaalla sijaisella; kusiainen sen olla pitää ja sillä siisti!

Luulenpa, että ehkä jo tämän Sipilä Ykkösen hallituksen aikana arvon elikkomme saa uuden ja huomattavasti virtaviivaisemman nimityksen. Edellinen taisi olla jonkun itseään etsiskelevän dosentinplantun surkea yritys laudaturin saamiseksi opinnäytetyössään. Toki on myönnettävä, että kusiainen saattaa kuulostaa arvokkaissa tiedepiireissä ehkä hieman liian maalaisliittolaiselta, jotenkin liian rahvaanomaiselta.

Siispä listat liikkeelle, on sitä tuhmempiakin aloitteita väsätty, ja ensimmäiseksi allekirjoittajaksi hankimme tietysti Kokkolan oman suuren pojan, tuon kaikkien siivekkäiden sankarin, koppakuoriaisten kuninkaan, eväkkäiden suuremiirin, botanistien paroonin, faunan fakiirin,herbaarioitten suurherttuan... - Terho Taarnan! Alkoipa jo kummasti helpottamaan ja silleen...

osa 8

BALLADI SUOMALAISESTA MIEHESTÄ nimeltä VEIKKO

Veikon maallinen vaellus sai katkeransuloisen alkunsa Kälviän kunnan Kleemolan kylässä, Honkalan perintötilalla armon vuonna 1901 ei niin valtavan hyvinvoipaan kattilakuntaan isä Eemelin ja äiti Hiljan sekalaiseen perheeseen keskelle aineellista puutetta, mutta ei todellakaan mihinkään henkisesti köyhään kasvunpiiriin. Siitä pitivät huolen lähipiiri; Jooseppi-tuora, Signe-tummu, joka Alavetelin Hastilla varttuneena ja naimaiässä Joosepin karkean, mutta tavallaan söpön charmin valloittamana hyvinkin monipolvisen kosintaprosessin jälkeen ajautui, tai - okei- lankesi Joosepin kleemolalaiseen junttikarismaan, siis mistäpä noita kaikkein primitiivisimpiä motiiveja voisikaan joku ymmärtää, Kleemolan takamaille hyisen Ympyräisnevan laitamille noiden julmetun komeiden ikipetäjien juurelle. Lisämausteen pikku Veikon kehitykselle ihmisyyteen antoivat perheeseen kuulunut veli, kaksi siskoa, joista toinen oli kehitysvammainen Laimi, joka satummoisin oli ns. seinähullu eli loppuiäkseen vantteraan teräsketjuun sidottu pahnan pohjimmainen. Toki lähipiiriin on vielä laskettava piika Fiina, renki Frans sekä sekalainen joukko naapureita ja kyläläisiä. Koulutie loppui Nissin opinahjon neljän vuoden jälkeen sopivasti perunanistutukseen Lehtiladon pikkuriikkisen saran laitamille. Koulut oli siis nyt käyty, elämänkokemusta ja viisautta oli kerätty niin paljon kuin noissa oloissa ja tuossa ajanjuoksussa oli kohtuullista vaatia, mutta nyt odottivat Veikkoa suuret tehtävät. Nimittäin isänmaa Suomi katkoi kapaloitaan aluksi lempeän , mutta yhä vain enemmän kuristavan Äiti- Venäjän yhteydestä ja hamusi itsenäisten, vapaiden valtioiden joukkoon. Lyhyen koulutuksen jälkeen Veikko komennettin muiden kaltaistensa joukossa valkoinen kanttinauhan pätkä hihassaan Messukylän verisille tantereille hautakivien keskelle, sananmukaisesti haudan partaalle.

Kaipa pieni osansa Veikon selviämiselle luotikuuron keskellä oli hätäisen tiukalla koulutuksella, Sookerin nevan kivikoissa hankitulla kärppämäisellä liikkumisella, mutta myös lempeän Isä Jumalan varjeluksella. Tämän kapinan jälkeen odottivat Jormaa vielä paljon , paljon tulisemmat hetket Taipaleen ja Vuosalmen

hornankattiloissa, missä Luojalla pitikin sitten tosi kiirettä suojellakseen omiaan, eikä se kyllä kaikin osin onnistunutkaan, niinkuin sankarihaudat ympäri Suomenniemen karvaasti todistavat.

Mutta ennen Talvisodan koettelemuksia Veikko sai kokea suomalaisen miehen ikiaikaista tehtävää, raivata se yksi hemmetin nurkka Ympyräisnevan kivikkoisesta laidasta. Eräskin kivi säälittävän pienen peltopläntin kiviaidassa todistaa itsepäistä taistelua, jonka voittajaksi selvisi, sanotaanko kauniisti useamman hikisen vuodenkierron jälkeen Veikko, todisteina siitä kumaraan kulahtanut selkä, loppuiäksi kouristukseen käpertyneet känsäiset kourat ja kasvot, joilla loppuelämän asui läpirasittuneen, mutta voittajan itsevarma, tyyni katse. Elämäntoverin Veikko löysi naapurikylästä, Tikkasen pellavalettisiä tyttöjä, Elsa kuului olevan. Kuusikin lasta parille syntyi, joista yksi valitettavasti ajan kuvaan kuuluvasti menehtyi lapsihalvaukseen. Veikko jatkoi Honkalan miesten postia iloineen ja suruineen, kukapa noita itse valita saisi...

Löydämme seuraavaksi Veikon pienen haeskelun jälkeen Taipaleen Terenttilästä, surkean juoksuhaudan kupeelta risaisessa, joskus kauan sitten valkoisessa lakanankappaleen verhoamassa sotisovassa täydessä tohinassa. Luotettu Pystykorvakorva likaisissa kourissaan hän yrittää suitsia rajusti päälle käyvää vihollista tuon tuosta laukaisten aseensa kuolettavalla tarkkuudella ihmismassaan, joka väen väkisin yrittää päästä lähempään tuttavuuteen. Viimein joku yrittäjistä pääsee jo sylietäisyydelle, jolloin ei kivääristä enää juuri hyötyä ole, niinpä Veikko tarttuu viime keinokseen puukkoonsa. Armottoman sylipainin ja ähellyksen jälkeen löytyy Veikon visaperäinen onnettoman vihollisen lapaluun alta. Vuosalmen vastahyökkäyksessä Luoja vielä vihoviimeisin kerran soi armonsa poikansa puoleen, kun viholliskuula lävisti Veikon kypärän kuitenkaan suurempaa tuhoa aiheuttamatta muuta kuin loppuiän päänsäryn, jonka hillitsemiseen tulikin kulumaan eräskin tuhat Hota-annosta, joskus parahultaisesti Norpan Veikon myydyn Lahtelaisen kyydittämänä.

Loppuelämä sujahti Veikolta onneksi hieman rauhallisimmissa merkeissä; savotoilla rymyten ensi pokasahan ja myöhemmin luvalla sanottuna julmetun Homeliten kahvoissa, pienentyessään ajan saatossa liki mitättömän kokoiseen ja

siroon oranssiseen Partneriin, jolla puunkaato kävi kuin leikkiä vaan! Leskeksi jäätyään Veikko löysi rauhallisen soppensa Lepolan länsisiivestä, jonka ikkunasta ilta-aurinko niin mukavasti muistutti häntä siitä, että kevät se pentele olisi taas koittamassa! Hyvä niin mutta sitä tulevaa kesää ei Veikko enää kyllä valitettavasti ollut todistamassa. Niin monesti häntä jos jonkinlaisesta kuolemanvaarasta varjellut Isä Jumala päätti, että eiköhän nyt Veikon elämäntehtävä ollut tullut päätepisteeseensä, ja otti Veikon turviinsa. Ei hassumpi elämä elettäväksi...

osa 9

LAULU LYHTY ILMAN KANTAJAA

Olen lyhty ilman kantajaa, kirje ilman yhtään lukijaa, olen laulu ilman laulajaa. Olen polku ilman kulkijaa...

Rintaani toit uuden kaihokaipuun, ilon jonka hukanneeni luulin, rakkauden jot` ilman elää en voi. Toit uskon varman, kerran kohdataan...

Katsoit mua, kas sydän syttyi jälleen, annoit voiman kaiken kestää voin. Tulit luo, jos uupunut mä oisin. En suudelmaas voi rakkain unhoittaa...

Jos vain voit, sä tule uniin jälleen, anna suukko armain poskellein. Ota luokses, kun mun aika koittaa. Onni täyttää pienen sydämen...

Ohjaa mua, et polkuni vie kotiin, poista pelko, jonka tiedätkin. Katsokin, et löydän määränpääni. Siis vie mut luo tään uuden rakkauden...

Kirjoitettu kaipaus rinnassa ja kyyneleet silmissä vaikka Kari Tapion hellänherkkään Kuin taivaisiin...lauluun

Samuli

Osa 10

VIILTÄVÄ ANALYYSI VIIMEINEN KILOMETRI

Nopea vilkaisu Pulsen näyttöön; 47 km/h. Nojo-o, kovaa mennään, mutta vielä kovempaa on tulossa. Viimeisen kilometrin kyltti vilahtaa ohi oikealta. SM-kisat: Nyt tarkkana, poika! Kertaan mielessä tärkeimmät asiat: kipakka tuuli viistosti vasemmalta, pysy siis oikeassa laidassa makeassa tuulensuojassa, välitys tällä hetkellä juuri sopiva 50/14, kolmantena kirijonossa; jess, pahin vastustaja, se penteleen Pena jossakin selän takana, viimeinen pullo heitetty metsään, kengät kireällä kintuissa, pulssi takoo mittarissa 175; vielä on varaa,tiukka alaote tangosta;kaikki on kunnossa!

Tunnustelen jalkoja: Ei minkäänlaisia alkavan krampin oireita, viimeisten kilometrien lievä uupumus on vähitellen muuttumassa adrenaliinin vaikutuksesta niin vireäksi olotilaksi, että reidet suorastaan värisevät odotuksesta ja odottavat vain tiukkaa käskyä viimeiseen räjähdykseen! Kolmensadan metrin kyltti vilahtaa! Samassa vasemmalta syöksyy tuttu hahmo. Masa on aloittanut kirin! Huomaan heti, että Pena on liimautunut Masan imuun. Vilkaisen nopeasti taakse vasemmalle; reitti vapaa, siispä Penan peesiin...Nopea näpäytys kahvaan ja vaihde liukuu sulavasti 50/12, just sopiva lievään vastaiseen. Samassa Masa vilkaisee taakse, huomaa että takaa olisi tulijoita tien täydeltä, väistää vasemmalle ja Pena nousee putkelle, totta maar minäkin. Vilkaisu Pulseen: 53, syke 179, se on maksimi nyt! Pää alas ja vartalo niin alas kuin mahdollista, etäisyys Penaan alkaa kasvaa; mitä hemmettiä...Onko välitys sittenkin liian iso, kampi kyllä pyörii hyvin, ei voi mitään, kyllä se nyt menee!

Maksimi watit käyttöön, ei paniikkia, ketään ei tunnu olevan iholla. 50 metriä! Vilkaisu taakse: lähin mies ainakin kymmenen metrin päässä, Hartikka näyttää olevan. Maaliviiva vilahtaa alla; hopeaa tuli, jes ja olalaa! Mahtava ilon tunne täyttää mielen, huikkaan onnittelut Penalle. Annan pyörän rullata, tää on makeeta,hei. Ens vuonna pannaan Pena lujille, se on saletti!

Osa 11

PAKINA VOI IEVANA

Sattuipa tässä päivänä muutamana somasti, että susipari Helle-Maria ja hänen tämänhetkinen poikaystävänsä Pärre sattuivat saamaan kivan kenoyllätyksen; 367 egee ns. riihikuivaa ja siitäpä syntyi panematon härdeli; minnepä törsätä euroset, joille ei ainakaan äkkäseltään kotia keksitty. Kunnes Pärre-pojan ohimolohkossa syntyi oivallusten oivallus, ideoitten isoisä - eikun Lappiin Leville Tunturihotelliin ja sassiin!

Siinä se nyt oli! Suomalaisen maiseman ikoni; Pallas-tunturi ja sen jylhä pohjoisrinne. Tai mitä siitä nyt oli näkyvissä, nimittäin paksu, lokakuinen sumu verhosi liki kokonaan huipun, jonne kaksikkomme siis suuntasi kulkunsa varusteinaan kirpparilta ostettu hätärinkka, pakkaus suunkaimaa Juustokabanossia, välttävät vaelluskengät, nekin kirpparikamaa ja tietty kosolti energiaa ja ennennäkemättömän odotusta.

Taaperrus pitkin kohtuullisen jyrkkää kapulapolkua sujui kovastikin sukkelasti, kunnes vahvan pyöräilytaustan omaava Pärre sai kuningasajatuksen; eikun Helle-Maria selkäkantoon ja up, up in the high! Näinhän tulisi päivän happoharjoituskin suoritettua! Pienen, ei niinkään lievän vastustelun jälkeen H-M suostui kapuamaan tämän kotikutoisen kamelikurjen selkkuun ja ei kun menox, olisipa ainakin vastaantulevilla saksalaisturisteilla silmänruokaa a la`Finlande!

Muutaman aivan pienen kommelluksen, kuten vessapaperin unohtumisen, tulitikkujen unohtumisen, tai tarkalleen niiden kastumisen, jälkeen, ylen uupunut valjakkomme saavutti päämääränsä Pallaksen luonnonpuiston luontokeskuksen infotiskin ja raporttia riitti eikä niin kauhean kivaakaan. Also tarinamme Lepakkomies ja Kissanainen joutuivat kertomaan surullisesta näystä Rinnemajan tienoilta: aikuinen hirvas tai härkä mikä lie oli saanut pusun paikalliselta Metsän Omenalta ja raukka veti perässään hervotonta takajalkaosastoa. Sydäntäsärkevä näky kertakaikkiaan! Pärre , tuo parkettien viisiteräinen Gillette, tottakai antoi

näinkin oivallisen tilaisuuden ilmaantuessa osoitteensa tiskitädille ja kainon toivomuksen. Paluumatka sujui muuten ilman häikkää, paitsi ehkä se, että tavallisesti hyvinkin luotettu kartanlukijamme Helle-Maria herpaantui tilapäisesti päätehtävässään ja ajatti kaksikkoamme ns. sakkolenkin jonkun ihmeen Kiimavuoman kautta; lisälenkkiä vaatimattomat apauttiarallaa 199 kiloo. Toive sai upean täyttymyksensä seuraavan joulun odotuspäivinä: asianomaisen hirvaan julmetun komeasta sarvivarustuksesta tehty jauhepussukka lie mihin tarkoitukseen...Seuraavana suvena parimme suuntasi jälleen matkansa Pallakselle yllätyspussin villiinnyttämänä, sillä eikös siellä tehtailla ihka uusia ihmisiä...

Osa 12

JOKI

Se syntyi kankahilla kaukaisilla, syvien soitten syleilyssä, mustien metsien kainalossa. Piilotteli aikansa, kunnes Herlevin harjulla, kuin kapaloista karanneena pulahti pinnalle sykkivänä, solisevana, keimaillen kulkevana uursi uomansa arkaillen kuin anteeksi pyytävänä mutta vapaana; kohti kaukana siintävää merta - sinne, oi sinne...

Kokosi vesiänsä, voimiansa keväiseksi kohinaksi, kesäiseksi kodiksi taville jos telkällekin, riuhtoi syksytulvassa hongan hapraan, mukahansa raukan raidan, antoi sylinsä pienoisille pilteille kesän helteen helliessä, talvi sen juoksun katkaisi, lähes kuoliaaksi kylmetti...

Elikot se juotti, ryytimaat ravitti, henkäisi hiukan rintamailla, kujeili sillan alla, koskissa kihersi, vauhdin antoi myllyn käydä, veneen suvannolle saatteli. Paisui, virosi virraksi vietäväksi, jo nimensä kuuli kutsutuksi; Kälviänjoki, joki jolle aina palaan, joka aina sieluni salpaa...

Osa 13

HÖPÖ

Veikeästi katsoit, sydämemme valtasit kuin leikiten, tuo katse; pörröinen pää hiukkasen kallellaan, nappiset silmät ihmetystä täynnä, ottakaa minut! Ei huolta, kainaloon kaivauduit, rapsutusta rakastit. Kun kotiin jouduimme, seisoit tukevasti lattialle; missä mun paikka on, soppeni sopiva. Tein kopin Sinulle pihalle, eristetyn, varustetun, et siihen sopinut, nurmen riekaleiksi riuhdoit, tassut tohjoksi taoit.

Aamuisin Sut hellästi kopille kannoin, siihen jäit yksikseen, ymmärtämättä... Huoli mieltäni painoi, totutko koskaan liekaan, kettinkiin kalvavaan. Mieleni heltyi, sisään muutit, siellä pysyt vaikka kaatuis maa...Kerran herätit, kun torkuilla tuutin. Seisoit hajareisin päälläni, katsoit pää keikallaan, poskea lipaisit. Joko heräät, vai vieläkö valvon?

Nyt makaat soran alla, hiekan huomassa. Männyn latva tukenasi, turvanasi nallet pienet. Nuku pieni, en Sua unohda, luokses tulen, kun kaiho kalvaa, lohdun annat, et eksyä anna, viet kotiin...

Osa 14

SKENAARIO KANSOJEN SOTA

Itse asiassa ei tarvitse mitään tulevaisuuden ns. kauhuskenaariota, koska eväät totaaliseen tuhoon, kansojen sotaan, viimeiseen taistoon, ihmiskunnan itsemurhaan ovat jo valmiiksi käsillä! Se tilanne, mikä tällä hetkellä muhii Syyrian maaperällä ei voi johtaa muuhun kuin täydelliseen epäonnistumiseen, Syyrian kansan tuhoon ja siellä taistelevien eri maiden sotilaiden ainakin osittaiseen menehtymiseen.

Se politiikka, jota USA liittolaisineen alkoi harjoittaa ensin Korean niemimaalla, sitten Vietnamissa, Irakissa, Afganistanissa ja nyt Syyriassa, pienemmät konfliktit voimme autuaasti unohtaa, on johtanut siihen, että USA:n koaliitio aina vain hanakammin, nopeammin, voimakkaammin, tehokkaammin sekaantuu joka ainoaan maailman kriisipesäkkeeseen suojellakseen omien kansalaistensa turvallisuutta! Siis näiden usalaisten, joiden maaperälle ei tietääkseni ole pudotettu yhtä ainutta pommia, ammuttu ainuttakaan kranaattia ainakaan vuoden 1866 Civil Warin jälkeen. Okei, unohdetaan 2001 terroriteot, joiden todellinen luonne on vähintäänkin ns. kyseenalainen...

Ja sitten tämä Putinin rauhaarakastava Venäjä! Ettei Syyrian tilanne olisi jäänyt ainoastaan Naton leikkikentäksi, päätti imperaattori, tsaari Vladimir Suurin , että täytyyhän toki Venäjän päästä muiden isojen poikien joukkoon kokeilemaan, kuinka rypälepommit, ei ehkä niin tarkat täsmäpommit, rynnäkkökoneet, taisteluhelikopterit yms. härpäkkeet pelittävät Syyrian ilmastossa. Ja hyvin näyttävät paukahtelevan, tarkkuudesta ei sitten niin olekaan takuita. Siinä

sivussa on tussahdellut sairaaloissa, avustussaattueissa, ihan vähän vaan kapinallisten asemissa, mutta päämaali on totta kai Isis ja muut terroristijärjestöjen joukot, hohhoijaa...

Tilanteen on pakko alkaa parantua, niin että ns. tulitauko muuttuu pysyväksi, taistelevat joukot vedetään pois alueelta, luovutetaan lailliselle Syyrian johdolle tarvittava arsenaali näiden terroristijoukkojen tuhoamiseen, pistetään kädet ristiin ja toivotaan parasta. Nato, Venäjä, Turkki ja kaikki muut ulkopuoliset tahot voivat painua ns. Huitsin Nevadaan leluinensa, eiköhän niille löydy joku kiva, pikkuisen pienempi koekenttä tussarileikeille.

Jollei näin tule tapahtumaan kovinkin lähitulevaisuudessa, tilanne voi vaikka ihan vahingossa eskaloitua ties miksi maailmanpaloksi, josta esim. Ilmestyskirja antaa kyllä aika karmivia kuvauksia ja tapahtumapaikat täsmäävät pelottavan tarkasti...

Osa 15

JOUTSEN

Kannossa keveän tuulen, leppeän viiman viemänä, viisi lumenvalkoista siivekästä kohti pohjan perukoita liitää, kiitää, vaisto kertoo; sinne aapasuon ankeille maille, tunturilammen kainaloon. Siellä on mukava majailla, pienoisia hoivaella, vaikka väliin räntää roiskis, siiven alle painan pään, suojaan jään.

Kun kesä juhaniin ehtii, jo kaislakosta ääni kuuluu: lemmen hedelmä pieni, palleroinen toinenkin, valoon pyrkii, emon katse huolella seuraa, onko uhkaa, vaaraa...Suven pitkät, leudot päivät pian soljuu, syksyn koleat aamut ovella ovat, viestin tuovat; nyt lentoon nouse, älä odota, onneasi kadota, talven suudelma kankein huulin, jo huudon kuulin! Siiville siis, joukkoon yhdy, on matka alkanut, etelän lempeät tuulet edessä, synkkä pohjoinen vinkka kannon antaa, korkealle kantaa. Vielä huudat viime kerran, tänne palaan - kiitos Herran...

Osa 16

SIILIN SALAISUUS

Pensaikossa tuhisee, horsmikossa sähisee, kompostissa puhisee...Mikäs se katajan alta viipottaa, vaapottaa, kuonollansa koittelee, silmillänsä tihruisilla kermaa kai jo kaipailee.

Nappaa madon, tuosta toukan, sisiliskon siitä vaan noukkii kohta, oottakaas! Omenoilla ostetuilla masunsa saa laulamaan, talvi - antaa tulla vaan!

Löytää loukon lokoisen, suloisen, salaisen , sinne perheen pienimmät kerää kasaan, ehdinpäs! Hiutaleita hiljalleen sataa maahan vaipakseen, vielä kerran ulos kurkkaa, haukottaa - siis nukkumaan...

Osa 17

IN THE BLUE CORNER

- In the blue corner, representing Finland 18- years old Miro Palola! Siinä se nyt oli. Sydneyn Olympiakisat 2000 loppuottelu ja seitsemän vuoden projekti, seitsenvuotinen sota, päätepisteessään. Seison kulmassani lihakset väristen, tuossa valmentajani, avustaja, yleisön pauhu. Vastustaja tulee idästä, totta kai, kuuluu olevan joku uzbekki, hurjan näköinen kaveri! Hanskat tukevasti käsissä, kypärä sopivan tiukalla, sininen hammassuoja tuntuu tutulta. Kaikki on valmista!

Viimeiset ohjeet valmentajalta: - Muista nyt! Älä päästä kiertään vasemmalle, heti sivuaskel, vasta kolmannessa erässä, ei ennen. Nyökyttelen...Selvä kuin pläkki. Eka erä alkaa.

Se kaikkein ensimmäinen erä alkoi joskus kevättalvella -93, mistähän se ajatus tulikaan? Toki tiesin vahvuuteni; mahtava koordinaatiokyky, ketteryys, periksiantamaton luonne, pitkät juoksulenkit iskän kanssa, josta seurauksena rautainen kestävyys. Ja sitten ne heikkoudet; onnettoman lyhyet kädet, ulottuvuus yleensäkin, mutta hei, vahvuuksilla mennään! Iskä antoi eka eväät, Ismo- valmentaja jatkoi. Lukemattomat harjoitustunnit salilla; pistehanskaa, säkkiä, päärynäpalloa, juoksua, hypinnarua, kuntopiiriä, harkkamatsia, kunnes äijä oli kuin kuivan kesän orava! Ja vielä; videot vanhoista mestareista, pitkät juttelut nyrkkeilyn filosofiasta, urheilusta yleensäkin...

Aluksi kevyttä tunnustelua. Heittelen muutamia suoria, kaveri kontraa koukuilla. Liikkuu hyvin, mutta ei liian hyvin. Kevyesti pysyn vauhdissa mukana, itseluottamus kasvaa. Ja samassa; pam! Idän poika oli tehnyt juuri sen

liikkeen, jota nimenomaan piti varoa. Liuku vasemmalle paljasti hetkeksi vasemman poskeni ja lähtö oli lähellä...Pikku tiuùt helisevät hetken, polvet vatkaavat, muuta ei hätää, kello kumahtaa erän loppuneeksi.

Kolmas ja viimeinen erä alkaa. Uskoisin uzbekin johtavan täpärästi pisteillä, nyt on pakko ottaa riskiä! Houkuttelen kaveria vasemmalle, näen Ismon nyökyttävän ja samassa... Vastustaja on siirtynyt riittävän sivulle, aloittanut oikean suoran kohti poskeani, mutta liian myöhään. Samassa hän lievästi koukistuu, laskee vasemman käden suojausta ja ja nyt! Kaikki se voima, kaikki se vimma ja tekniikka, mitä on harjoiteltu väsymiseen saakka, nyt se purkautuu upeana, täydellisenä oikeana koukkuna vastustajan leukaan. Tunnen koko kädessäni täräyksen ja tiedän heti, että nyt osui ja osuikin kunnolla!

Kaveri ottaa lukua täydet kymmenen, ei edes polvilleen pääse. Suunnaton ilo purkautuu yhtenä huutona! Sininen kulma on täynnä huitovia käsiä, lentäviä pyyhkeitä, mölyä ja melskettä. Polvistun kanveesille, suljen silmät ja lähetän hiljaiset kiitokset johonkin ja joillekin... Somebody upthere likes me...

Osa 18

AIJAA

- Oikein hyvää päivää, oletan, että langan toisessa päässä on Alpo Holi.

Olenkohan oikeassa? - Jaa. - Todellakin hienoa, siis itse Alpo Paavali

Holi. - Jaa. -Erinomaista. Minulla on ilo kertoa Teille, herra Holi, että

olette tuhansista ja tuhansista valittu niiden armoitettujen joukkoon,

joilla on mahdollisuus hankkia Talvisodan Muistomitali aivan lähi-

päivinä. - Aijaa. - Saanen kertoa, että mitali on melkoisen arvokas. Siinä

on 90 % kuparia ja 10 % nikkeliä ja hitunen cesiumia. - Aijaa? -Sitä

säteilevää, tiedättehän. - Aijaa.

- Sikäli mikäli olette kiinnostunut, lähetämme Teille, herra Holi, kyseisen mitalin tyylikkäässä kovapahvisessa rasiassaan, mikä sinällään jo on arvokkaan näköinen. - Aijaa. - Näitä sinänsä arvokkaita muistomitaleja valmistetaan ainoastaan rajoitettu määrä, 5 000 kappaletta, joten on oletettavaa, että mitali tulee olemaan kohtuullisen arvokas tulevaisuudessa. -Aijaa! - Tehän olette armeijan suorittanut, herra Holi. -Jaa. - Erinomaista! Käsittääkseni olette reservin kersantti. Olenko jälleen oikeassa? -Jaa. - Erinomaisen hienoa! Nimenomaan Teillä, herra Holi, on ainutlaatuinen mahdollisuus saada kyseinen mitali todellakin edullisesti. - Aijaa? - Voin kertoa Teille, että järjestömme, Suomen Itsenäisyyden Veljeskilta, kustantaa kaikki rahtikulut. - Aijaa? - Totta puhuakseni, itse mitalikaan ei maksa Teille mitään. - Aijaa! -Olipa kiva ja virkistävää keskustella kanssanne, herra Holi. - Jaa. - Ja vielä, herra Holi? -

Jaa. - Saammeko nauhoittaa keskustelumme opetustarkoituksiin? - Jaa. - Erinomaista, erinomaista! Oikein hyvää päivän jatkoa, herra Holi! - Joo...

Osa 19

KISSAN VIIKSET

Viikset tosi komeat saavat parhaan kohtelun, hoitelun, niitä kissa milloinkaan , unohda ei silloinkaan. Päivät pitkät pääksytysten makoilee ja makailee, illan tullen virkistyy; nytpä maistuis titityy...

Pihalle jo luikahtaa, kuuntelee ja aattelee: Iltapala maukkahin, hiiripaisti parahin, löytyy kyllä saunan alta. Taikka rotta rotevin maistuis kyllä mullekin, siispä hiivin tallin taa, siellä namnam odottaa...

Oiskohan jo masu täynnä, paras oitis kotiin mennä. Kerma lämmin odottaa kylläistä kulkijaa. Kohta viikset jälleen kerran saavat hoidon kissaherran...

Osa 20

ORAVAN SALAINEN ASE

Käpälissä käpy kuusen, siemen sieltä suomun alta näppärästi sujahtaa, suuhun oitis pujahtaa. Räksän muna maukkahin täyttää masun parhaimmin, kunhan onnettomat nuo rauhaan jättäis, unohtais ja lentäis pois...

Katsos emo kuinka loikkaan, pelästy et lainkaan. Kas tässä poika ketterin, vikkelin, taidan tempun toisenkin! Sitten pesään tuutimaan, pörröhäntä peittonaan.

Herätys on hirmuinen, onko näätä nälkäinen? Kiilusilmät välähtää, uhkauksen ärähtää, pian turvaan mutta minne? Emo kaikkein ovelin reitin löytää helpoimmin - vara-aukko auttaa aina, näätä parka vanha vaiva...

Osa 21

SUOMIKO NATOON

Myönnän auliisti heti alkuunsa, että vastustan Suomen liittymistä Natoon kiivaasti ja yksiselitteisesti ja perustelut tulevat tässä.

Kaikenlainen yhteistyö em. sotilasliiton kanssa on vaarallista leikkiä ja flirttailua suuren naapurin Venäjän nenän alla. Myönnettäköön, että Putinin manööverit viime vuosina ovat olleet kaikkea muuta kuin luottamusta herättäviä, mutta jonkinlainen sumea logiikka niissä kuitenkin vilahtelee. Onhan Venäjä entinen suuri ja mahtava Neuvostoliitto, tai mitä siitä nyt vielä on jäljellä, ja suurvalloilla nyt vain tuppaa olemaan suurvaltojen kujeet; mahtailu, rehentely jopa jonkinsorttinen uhkailu. Mutta niin kauan kuin Putinin Venäjä voi luottaa siihen, että sen luoteisrajalla on valtio, joka suurin surminkaan ei tule koskaan uhkaamaan sen turvallisuutta, ei meidän tarvitse kävellä käsikynkkää Naton kanssa, ei koskaan, never...

Suomen paras turvatakuu on meidän asevelvollisuuteen perustuva armeija, kelvollinen aseistus, riittävä määrä kertausharjoituksia ja hei, 800 000 erinomaisella maanpuolustushengellä varustettua, koulutettua reserviläistä! Vaikea on kuvitella, että joku mahti maailmassa olisi valmis maksamaan sen hinnan, jonka tuollaisen sotilaallisen voiman lannistaminen vaatisi, eppäillä soppii...

Jos nyt johonkin olkapäähän tarttee välttämättä nojautua, olkoon se sitten Ruotsi. Yhdessä sen vahvojen ilmavoimien ja merivoimien kanssa voimme muodostaa sellaisen voimaryhmän, joka olisi riittävä pelote kenelle tahansa liian läheiseen

tuttavuuteen pyrkivän kanssa...


   
Lisää uutisia
Pyöräily
«  Joulukuu   »
Kategoriat