Mainingin maalit
Julkaistu: 31.01.2019 00.00

Mainingin maalit

Ylemmän jatkosarjan kolmas turnausviikonloppu on saatu pelattu Lohtajan Mainingissa. Päivän ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui turnauksen järjestävä kotijoukkue HiPa. Tiedossa oli, että HiPa janoaa ensimmäisiä pisteitä ja tulevat alusta lähtien kovaa päälle. Erä lähtikin juuri näissä merkeissä. Pikkuisen oli jalat jääneet off-asentoon ja peli ei oikein lähtenyt sujumaan ja HiPa käytti oman latauksensa hyväkseen ja siirtyivät ensimmäisessä erässä johtoon 1-0. Erän loppupuolella Siirin loppuun asti pelaaminen toi meidät tasalukemiin. Toiseen erään saatiin hieman ryhdistäytymistä aikaiseksi ja Silja teki ylivoimalla meille tilanteeksi 1-2. HiPa pääsi kuittaamaan tilanteen tasoihin myös ylivoimalla Miljan istuessa boxissa. Päivän tuomarilinja olikin kokoturnauspäivän erittäin tiukka ja jäähyjä vihellettiin enemmän kuin koko kauden aikana yhteensä tähän saakka. Kolmanteen erään mentäessä tytöt olivat päättäneet siirtyä kuskin paikalle ja se näkyi kentällä. 2 maali lisää meille ja paikkoja lisä maaleihin oli useampia, mutta viimeistelyssä oli toivomisen varaa. Peli meille 4-2.


Päivän toisen ottelun vastusta oli kiven kova FBC Remix. Edellinen kohtaaminen päättyi meidän voittoon 3-1. Tiedossa oli että Remix tulee lujaa tähän matsiin ja niin tulikin. Ensimmäinen Remixin maali nähtiin jo ajassa 0.23. Ja Remix pääsi juhlimaan toista maalia hieman onnekkaasti heidän ylivoimalla ajassa 6.55. Pääsimme mekin koittamaan ensimmäisessä erässä ylivoimaa ja Silja tykitti toisen YV maalin tälle päivälle. Toisen erän alussa Nanna pääsi sijoittamaan pallon Remixin verkonperukoille ja olimme tulleet ottelussa tasoihin. Tämän jälkeen ottelussa jaettiin taas jäähyjä yksi Remixille ja kaksi meille. Näistä ei kuitenkaan tullut tulostaululle merkintöjä. Ajassa 29.06 Remix pääsi taas maalin karkumatkalle ja samalle minuutille tuli myös Remixille onnenkantamoinen nolla kulmasta. Peli jo 4-2. 3. erän alussa Elise Ylimäki teki ottelussa hattutempun ja Remix siirtyi 5-2 johtoon. Joka jäi ottelun lopputulokseksi. Taistelua ei lopetettu missään vaiheessa. Loppuunsaakka yritettiin tehdä maaleja välillä innostusta siihen oli pikkuisen liikaakin. Paikkoja oli mutta ei vaan mennyt pallo sisään. Tästä on hyvä jatkaa kohti Kirmaushallin turnausta. Siellä vastassa Nibacos ja Blue Fox.



Seuran uusimmat