Tarmolle mitalisade PM-maastoista
Julkaistu: 22.05.2016 00.00

Tarmolle mitalisade PM-maastoista

Nivalan Pyssymäen PM-maastoissa Kälviän Tarmon urheilijat olivat hyvin esillä heti nuorimmista sarjoista lähtien. Tytöt 9v oli ensimmäinen juostu sarja, Vanessa Store sijoittui upeasti 3:ksi. Tytöt 10-v sarjassa Kälviältä osallistui joukkueella Kiia Anttila (6.), Enni Isosaari (8.) ja Manta Kauppi(13.) ollen joukkuekisan kakkonen. Nuorimmat eli 9v-pojat menestyivät yhtä mallikkaasti. Luka Kykyri kamppaili voitosta loppusuoralle saakka ja sijoittui lopulta hienosti 2:ksi, Joukkue oli kisassa pronssilla, sillä Tuomas Pirkola oli kisan 6. ja Aaro Kangas 14. Samassa lähdössä kisasivat myös 10-vuotiaat pojat, missä hopeamitalin nappasi lahjakas Hannes Pirkola.

Kaikkein kirkkain mitali tuli tänä vuonna T12-sarjan Melissa Kykyrille. Melissa ratkaisi PM-kullan komealla kirillä HT:n Reija-Elina Jylhästä. T14-sarjassa Tarmolla oli kova kaksikko kisassa mukana, nuoret Justiina Juntunen ja Kaisla Keiski. Justiina sijoittui toiseksi huippukovan Enni Katajalaakson perässä ja Kaisla, vasta juoksuharrastusta aloitteleva lahjakkuus, hienosti kolmanneksi.

Viimeiset Tarmon menestyjät tulivat odotetusti naisten sarjasta. Kolmikko Päivi Knutar, Johanna Kykyri ja Johanna Ala-Pöntiö ottivat joukkuekullan pari viikkoa vanhan SM-joukkuepronssin lisäksi. Itse kisassa Päivi oli 2., Johanna Kykyri 3. ja Johanna Ala-Pöntiö 4.


Seuran uusimmat