Sampo Lahdelle kultaa, Iiris Heikkiselle ja Samuli Hautamäelle hopeaa ISM-maantiekisasta
PyöräilyJulkaistu: 14.08.2016 00.00

Sampo Lahdelle kultaa, Iiris Heikkiselle ja Samuli Hautamäelle hopeaa ISM-maantiekisasta

Mäntsälässä 14.8 ajetut ikäluokkien SM-kisat päättyivät Tarmon ajajien mitalijuhliin. Maantielähdöistä tarmolaiset saivat kullan ja kaksi hopeamitalia.

Sampo Lahti voitti M-16 sarjan loppukirissä Robin Bergmanin ja Joakim Nordströmin ja hän voitti viikonlopun toisen kultamitalinsa.

Iiris Heikkinen oli N-10 sarjassa toinen 20 kilometrin matkalla. Voittoon ajoi Korson Kaiun Venla Leivo ja kolmanneksi sijoittui Sandra Ingves. Iiris oli hänelle pitkän kilpailumatkan jälkeen väsynyt mutta onnellinen.

Kolmas kälviäläismitalisti oli M-60 sarjassa ajanut Samuli Hautamäki. Samulin lähdössä tuli heti alkumatkasta kolmen ajajan iritiotto, jossa oli mukana kisan voittanut Jan Linde. Kaksi muuta irtiottolaista ajettiin kiinni, mutta Linde pääsi menemään maaliin saakka. Samulilla mäet nousivat hyvin ja hän yritti itse irti useampaan otteeseen ollen 10 kilometriä irti aivain kisan lopussa. Samuli ajettiin kuitenkin kiinni ja hän jo hetken aikaa luuli kisansa olleen siinä, mutta hiukan aikaa oltuaan porukoissa Samuli palautui ja kehitti räjähtävän loppukirin, jolla hän sai hopeaa.

M-45 sarjassa Tarmon Timo Pesola oli 10. Timon lähdössä kärkikaksikko jakoi kirkkaimmat mitalit iritoton kautta ja pronssimitalin kohtalo ratkaistiin pääjoukon loppukirissä. Timo oli loppukirin 8.

Kenneth Kolppanen oli M-50 sarjassa n. 15.s. Tuloksissa hänet on jostain syystä merkitty keskeyttäneeksi. Kena toteutti kilpailussa tarkasti ennalta suunniteltua taktiikkaa, mutta loppukirissä oli sen verran ahdasta, että hän kadotti yhteyden siihen ajajaan, jonka peesistä hän oli suunnitellut iskua loppumetreillä. Taktiikan onnistuessa Kena olisi voinut olla jopa mitaleilla.

M-40 luokassa Jukka Huovinen oli mukana irtiotossa, mutta kun se ajettiin kiinni, hän keskeytti.

N-10 : 19 km

1

Leivo Venla

KorsKa

44:12:00

2

Heikkinen Iiris

KäTa

47:28:00

+3:15

3

Ingves Sandra

Kraft

47:44:00

+3:31

4

Kivilahti Julia

KaKa

49:00:00

+4:47

M-16 : 55 km

1

Lahti Sampo

KäTa

1:26:13

2

Bergman Robin

HyPy

1:26:13

0

3

Nordström Joakim

Akilles

1:26:13

0

4

Heikkilä Niko

OP-P

1:26:14

0

5

Terävä Olli

Jyps

1:26:14

1

6

Öhman Samuli

HyPy

1:26:14

1

7

Antti Lehikoinen

TVC

1:26:15

1

8

Salmi Juhani

OP-P

1:26:16

2

9

Victor Laitinen

TVC

1:26:16

2

10

Arola Patrik

Akilles

1:26:16

2

11

Jern Linus

CCH

1:26:17

3

12

Aimi Robin

TuUL

1:26:17

3

13

Lehtoranta Eemil

OP-P

1:26:17

4

14

Manninen Simeon

OP-P

1:26:18

5

15

Mielikäinen Otto

HyPy

1:26:21

8

16

Oskari Lepistö

TVC

1:26:21

8

17

Vainio Veeti

HyPy

1:26:23

10

18

Bennert Nico

CCH

1:26:29

16

19

Ropponen Eetu

HyPy

1:27:05

51

M-60 : 95 km

1

Linde Jan

NCC

2:41:28

2

Hautamäki Samuli

KäTa

2:48:52

+7:23

3

Ahlbäck Börje

WVC

2:48:54

+7:25

4

Heikkonen Jukka

LaPy

2:48:54

+7:25

5

Torkkeli Juhani

P-68

2:48:54

+7:25

6

Hartikka Pekka

OTC

2:49:00

+7:31

7

Eklund Rauni

KW CT

2:49:09

+7:40

8

Kilappa Ilkka

CCH

2:55:59

+14:30


M-50 : 95 km

1

Myyryläinen Kari

Akilles

2:29:11

2

Aalto Mikko

JurVo

2:29:11

0

3

Heimala Mika

CCH

2:29:11

0

4

Koskenlaakso Mika

CCH

2:29:11

0

5

Alajoki Jukka

P-Union

2:29:11

0

6

Mattila Harri

JäPy

2:29:11

0

7

Kauhanen Beni

JäPy

2:29:11

0

8

Keloneva Veli-Matti

OTC

2:29:11

0

9

Ura Jukka

WVC

2:29:11

0

10

Korpi-Kokko Harri

CCH

2:29:11

0

11

Aaltonen Harri

JäPy

2:29:11

0

12

Ala-Kapee Hannu

P-P

2:29:11

0

13

Lehtinen Kari

CCG

2:29:11

0

14

Antikainen Esa

CCH

2:29:11

0

15

Grönqvist Jan

LUP-82

2:29:11

0

16

Vikars Stig-Erik

Kraft

2:29:11

0

17

Kulmala Jari

IK-32

2:29:11

0

18

Silvenius Markku

LaPy

2:29:11

0

19

Henriksson Markku

OuTa

2:29:11

0

20

Wargh Håkan

NCC

2:29:11

0

21

Mäenpää Kari

LaPy

2:29:11

0

22

Hannu Rinne

TVC

2:29:11

0

23

Losvik Lars

NCC

2:29:21

10

24

Lehtonen Jari

V8

2:59:52

+30:40

Aho Pekka

LaPy

Kesk.

Ekroos Ari

Zeus

Kesk.

Jari Vanninen

CK Master

Kesk.

Kolppanen Kenneth

KäTa

Kesk.

M-45 : 135 km

1

Skyttä Esa

Akilles

3:25:34

2

Leppämäki Marko

JurVo

3:25:35

1

3

Backlund Kenneth

NCC

3:26:22

48

4

Salonen Erkko

CCH

3:26:22

48

5

Varala Janne

JurVo

3:26:22

48

6

Sneck Asko

HyPy

3:26:22

48

7

Kolmonen Henry

LaPy

3:26:22

48

8

Syrjälä Kai

KorsKa

3:26:22

48

9

Elkala Janne

LaPy

3:26:22

48

10

Pesola Timo

KäTa

3:26:22

48

11

Vainio Panu

CCH

3:26:22

48

12

Nurmela Pasi

OTC

3:26:22

48

13

Vuori Pasi

IBD

3:26:22

48

14

Simone Lega

TVC

3:26:22

48

15

Janne Mikkonen

TVC

3:26:22

48

16

Konttila Mauri

JäPy

3:26:23

48

17

Vainionpää Arto

KaKa

3:26:23

48

18

Hietikko Ari

WVC

3:26:23

48

19

Klemola Toni

GIF

3:26:23

48

20

Forsblom Vesa

CV

3:26:23

48

21

Kuusisto Tero

LaPy

3:26:23

48

22

Salokannel Ossi

LaPy

3:26:23

48

23

Harjamäki Petri

CV

3:26:23

48

24

Tala Janne

IK-32

3:26:23

48

25

Salvanto Antero

CCH

3:26:23

48

26

Järvinen Arto

CCH

3:26:23

48

27

Järvinen Tommi

LaPy

3:27:37

+2:03