Sampo Lahti Latviassa Fincyclingin joukkueessa
PyöräilyJulkaistu: 26.08.2016 00.00

Sampo Lahti Latviassa Fincyclingin joukkueessa

Kälviän Tarmon Sampo Lahti polkee suomalaisen junioripyöräilyprojektin, Fincyclingin, väreissä Latviassa neljän etapin kisassa.

Perjantaina 26.8 ajettiin ainakin 10 kilometrin tempo, jossa Sampon sijoitus oli 53.

Perjantai-iltapäivällä jatkettiin 90km maantie-etapilla. Koko joukkue ajoi aktiivisesti alusta alkaen ja Jesse jatkoi hyvin alkanutta päivää voittamalla päivän molemmat välikirit.

Kilpailun puolenvälin paikkeilla kärkeen muodostui n. 20 pyöräilijän ryhmä jossa Skoda Fincycling joukkueesta oli Jessen lisäksi Antti-Jussi Juntunen ja Sampo Lahti. Noin 20km ennen maalia tästä ryhmästä irtautui ryhmä jossa oli Jesse ja Sampo. Sampo joutui kuitenkin toteamaan toisen pyöräilijän kanssa vauhdin liian kovaksi ja näin kärkeen muodostui lopullinen 5 pojan ryhmä koka ratkoo kilpailun voiton.

Urheilukentälle päättyneellä etapilla Jesse oli lopulta 3s, Antti-Jussi ja Sampo tulivat maaliin seuraavassa ryhmässä sijoilla 8. ja 12. Otto Kolehmainen, Julius Taskinen ja Veli-Matti Koistinen ajoi maaliin pääjoukossa hienon päivätyön joukkueen eteen tehneenä.

Lauantaina 27.8 ajettiin Cup of Zemgale kilpailun kolmas etappi erittäin tuulisissa olosuhteissa 6 km lenkillä.

Jo ennakkoon oli odotettavissa todella raskas päivä ja tämä myöskin toteutui. 85 startanneesta vain 18 ajoi täyden 114km matkan.

Lyhyellä reitillä olleet sivutuuli osuudet hajoittivat ryhmän pieniksi "palasiksi". Kärkeen muodostui vajaan parinkymmenen pyöräilijän ryhmä jossa Skoda Fincycling joukkueesta oli Jesse Uusiperhe ja Antti-Jussi Juntunen. AJ valitettavasti kaatui ja tippui kaatumisen seurauksena seuraavaan ryhmään jossa polkivat Julius Taskinen, Otto Kolehmainen ja Sampo Lahti.

Tämäkin ryhmä hajosi pienempiin osiin ja myös Julius Taskinen valitettavasti kaatui. Kumpikin poika selvisi kaatumisista onneksi pintanaarmuilla. AJ taisteli kahden muun pojan kanssa yli 50km matkan ja he saivatkin lopulta kärkijoukon kiinni n. 20km ennen maalia.

Tässä vaiheessa kärki ryhmä hajosi neljään osaan ja kovan päivän jälkeen Jesse ajoi maaliin 13sta ja AJ 16sta.

Sunnuntaina 28.8 ajettiin päätösetappi, jossa Fincyclingin Jesse Uusiperhe oli toinen. Jessen hyvää tulosta säestivät Antti-Jussi Juntunen 12.sta sijalla ja Sampo Lahti 13.sta sijalla. Skoda Fincycling oli päivän paras joukkue ja sijoittui joukkuekilpailun kokonaistuloksissa kolmanneksi.

Cup of Zemgalen viimeiselle etapille asetettiin tavoitteeksi Jesse Uusiperheen pistekilpailun sijoituksen parantaminen ja että jokaisessa irtiotossa on joku joukkueen pyöräilijä.

Ensimmäisellä kierroksella tässä ei onnistuttu, mutta koko joukkue teki töitä yhdessä ajaen syntyneen irtioton kiinni juuri ennen ensimmäistä välikiriä. Jesse jäi tässä kirissä kuitenkin niukasti pisteiden ulkopuolelle.

Heti kirin jälkeen Veli-Matti Koistinen iski irti yhdessä etapin voittaneen Virolaispyöräilijän kanssa olen irti kahdestaan n. 25km. Tässä vaiheessa kaksikon saavutti ensin kolme pyöräilijää ja hetken kuluttua viellä Jesse. Päivän toisessa välikirissä Veli-Matti auttoi Jesseä vetämällä hänelle kirin, jossa Jesse oli toinen ja kutisti pistekilpailussa eron yhteen pisteeseen. Tämän jälkeen hienoa työtä tehnyt Veli-Matti putosi pääjoukkoon.

Irtiottoryhmä teki vahvasti töitä yhdessä ja ero oli parhaimmillaan yli 40s. Viimeisen 10km aikana ero kuitenkin supistui nopeasti useamman joukkueen yrittäessä ajaa eroa kiinni. Skoda Fincycling:n ja Viron joukkueen onnistui kuitenkin hidastaa ryhmän vauhtia ja viimeiselle kilometrille kärkiryhmä saapui n. 20s etumatkalla ja oli selvää, että kärkiryhmä ratkaisi etapin voiton. Jesse oli loppukirissä hienosti toinen ja samalla varmisti pistekilpailun voiton.

Lopputulokset:
Jesse Uusiperhe 8.
Antti-Jussi Juntunen 11.
Otto Kolehmainen 28.
Sampo Lahti 30.
Julius Taskinen 35.
Veli-Matti Koistinen 48.

Rapostin tekstit lainattu Fincycling facebook-sivuilta.

kuva:Fincycling

Latvian mestaruuden pyöräily junioreille

ZEMGALES CUP

Dobele

TULOKSET

Sarjatilanne IV Etap

Etap kokonaispituus

299

KM

VOITTAJAT KESKINOPEUS Etap

41.52

KM / H

Juniors

NPK

sukunimi

nimi

UCI-koodi

joukkue

SIJOITUKSET

ero

1

Bartosz

Rudyk

POL19980918

ALKS STAL - OCETIX - IGLOTEX

07:12:05

+

00:00:00

2

Christer

Ansons *

LAT19990907

Talsi SS / MSG

07:12:50

+

00:00:45

3

ROJUS

Adomaitis

LTU19981123

Whirlwind SC, SK Vetrunge

07:12:59

+

00:00:54

4

Ivan

Shakatets *

BLR19990408

RGUOR-RCOP Valko

07:13:13

+

00:01:08

5

Joan Markus

Variku

EST19980925

Audentes

07:13:21

+

00:01:16

6

Kajetan

Albanowski *

POL19990525

ALKS STAL - OCETIX - IGLOTEX

07:13:21

+

00:01:16

7

Kristaps

Pel?ers *

LAT19991118

Tandem / Dobele Miller

07:13:38

+

00:01:33

8

zigmas

Derkintis *

LTU19990909

Whirlwind SC, SK Vetrunge

07:14:06

+

00:02:01

9

Jesse

Uusiperhe

FIN19980222

Skoda Fincycling

07:14:41

+

00:02:36

10

Aaron Otto

Stalde

EST19981224

CFC Spordiklubi

07:15:47

+

00:03:42

11

Christopher

Prangel

EST19980727

CFC Spordiklubi

07:15:52

+

00:03:47

12

Antti-Jussi

Juntunen *

FIN19990604

Skoda Fincycling

07:17:04

+

00:04:59

13

Denis

Trofimov *

LAT19990918

RRS I

07:17:22

+

00:05:17

14

Denas

MASIULIS *

LTU19991122

Whirlwind SC, SK Vetrunge

07:17:32

+

00:05:27

15

Ilya

Ahloblin

BLR19980726

RGUOR-RCOP Valko

07:17:33

+

00:05:28

16

Kasparas

Punkrys

LTU19980106

Liettua -2

07:18:15

+

00:06:10

17

Povilas

Šideikis

LTU19981005

Liettua -2

07:18:43

+

00:06:38

18

Joosep

Sankmann *

EST19990130

Audentes

07:22:15

+

00:10:10

19

Uladzislav

Mironau

BLR19980603

RGUOR-RCOP Valko

07:22:22

+

00:10:17

20

Marcis

Kalnins

LAT19980505

Tandem / Dobele Miller

07:22:54

+

00:10:49

21

Kazimieras

Ramona

LTU19980303

Whirlwind SC, SK Vetrunge

07:23:39

+

00:11:34

22

Ignas Edmundas

Mikalaj?nas *

LTU19990324

Liettua -2

07:24:19

+

00:12:14

23

Aristide

Kelmelis **

LTU20000227

SM Gaja Kaunas

07:24:28

+

00:12:23

24

Kestutis

Vaitaitis *

LTU19990107

Panev?žio "Fortuna", PVSM

07:25:05

+

00:13:00

25

Oskar

Maidre *

EST19990625

CFC Spordiklubi

07:25:19

+

00:13:14

26

Arvydas

Birenis

LTU19981219

Whirlwind SC, SK Vetrunge

07:25:48

+

00:13:43

27

Andrei

stepanov *

RUS19990418

Guor Shchelkowo

07:25:51

+

00:13:46

28

Alexander

Kulakovs

LAT19980227

RRS I

07:26:26

+

00:14:21

29

Otto

Kolehmainen **

FIN20000303

Skoda Fincycling

07:27:23

+

00:15:18

30

Karel Georg

Nõmme *

EST19990420

CFC Spordiklubi

07:28:12

+

00:16:07

31

Sampo

Lahti **

FIN20001012

Skoda Fincycling

07:29:15

+

00:17:10

32

Adam One

Rosenfeld **

LAT20000322

Tandem / Dobele Miller

07:29:39

+

00:17:34

33

näätä

Joeaar *

ESTt19990601

CFC Spordiklubi

07:31:09

+

00:19:04

Muut etappitulokset latviaksi

tempon tulokset:

1

Kristers

Ansons*

LAT19990907

Talsu SS/MS?

ind

00:14:58

+

00:14:58

+

00:00:00

2

M?rcis

Kalni?š

LAT19980505

Tand?ms/Dobeles dzirnavnieks

00:15:12

+

00:15:12

+

00:00:14

3

Romas

Zubrickas*

LTU19991124

Viesulo SC, SK Vetrunge

00:15:16

+

00:15:16

+

00:00:18

4

Bartosz

Rudyk

POL19980918

ALKS STAL - OCETIX - IGLOTEX

00:15:17

+

00:15:17

+

00:00:19

5

Jesse

Uusiperhe

FIN19980222

Skoda Fincycling

00:15:20

+

00:15:20

+

00:00:22

6

Zigmas

Derkintis*

LTU19990909

Viesulo SC, SK Vetrunge

00:15:24

+

00:15:24

+

00:00:26

7

Kristofers

Prangel

EST19980727

CFC spordiklubi

00:15:26

+

00:15:26

+

00:00:28

8

Ivan

Shakatets*

BLR19990408

RGUOR-RCOP Belarus

00:15:28

+

00:15:28

+

00:00:30

9

Kestutis

Vaitaitis*

LTU19990107

Panevežio "Fortuna", PVSM

ind

00:15:29

+

00:15:29

+

00:00:31

10

Arvydas

Birenis

LTU19981219

Viesulo SC, SK Vetrunge

00:15:32

+

00:15:32

+

00:00:34

11

Denas

Masiulis*

LTU19991122

Viesulo SC, SK Vetrunge

00:15:34

+

00:15:34

+

00:00:36

12

Joan Markus

Varik

EST19980925

Audentes

00:15:35

+

00:15:35

+

00:00:37

13

Juli?ns

Is?jevs

LAT19980507

RRS I

00:15:35

+

00:15:35

+

00:00:37

14

?dams Viens

Rozenfelds**

LAT20000322

Tand?ms/Dobeles dzirnavnieks

00:15:36

+

00:15:36

+

00:00:38

15

Antti Jussi

Juntunen*

FIN19990604

Skoda Fincycling

00:15:37

+

00:15:37

+

00:00:39

16

Kasparas

Punkrys

LTU19980106

Lithuania -2

00:15:39

+

00:15:39

+

00:00:41

17

Uladzislav

Mironau

BLR19980603

RGUOR-RCOP Belarus

00:15:39

+

00:15:39

+

00:00:41

18

Kristofers

Bindemanis*

LAT19991121

?ekavas NSS

00:15:42

+

00:15:42

+

00:00:44

19

Andrei

Stepanov*

RUS19990418

Guor Shchelkowo

00:15:42

+

00:15:42

+

00:00:44

20

Kristaps

Pel?ers*

LAT19991118

Tand?ms/Dobeles dzirnavnieks

00:15:43

+

00:15:43

+

00:00:45

21

Oskar

Maidre*

EST19990625

CFC spordiklubi

00:15:43

+

00:15:43

+

00:00:45

22

Joosep

Sankmann*

EST19990130

Audentes

00:15:48

+

00:15:48

+

00:00:50

23

Mareks Arnis

Vecmanis*

LAT19990213

RRS I

00:15:49

+

00:15:49

+

00:00:51

24

Marten

Joeaar*

ESTt19990601

CFC spordiklubi

00:15:51

+

00:15:51

+

00:00:53

25

Rojus

Adomaitis

LTU19981123

Viesulo SC, SK Vetrunge

00:15:52

+

00:15:52

+

00:00:54

26

Aristidas

Kelmelis**

LTU20000227

SM Gaja Kaunas

00:15:52

+

00:15:52

+

00:00:54

27

Julius

Taskinen*

FIN19990820

Skoda Fincycling

00:15:52

+

00:15:52

+

00:00:54

28

Ignas Edmundas

Mikalaj?nas*

LTU19990324

Lithuania -2

00:15:54

+

00:15:54

+

00:00:56

29

Aleks J?nis

Logins**

LAT20000915

RRS I

00:15:57

+

00:15:57

+

00:00:59

30

Deniss

Trofimovs*

LAT19990918

RRS I

00:15:57

+

00:15:57

+

00:00:59

31

Hermanis

Ozols*

LAT19990101

RRS I

00:15:58

+

00:15:58

+

00:01:00

32

Sander

Kempi*

EST19991216

CFC spordiklubi

00:15:59

+

00:15:59

+

00:01:01

33

Arno

?ikurs*

LAT19991109

Tand?ms/Dobeles dzirnavnieks

ind

00:16:01

+

00:16:01

+

00:01:03

34

Rokas

Kmieliauskas**

LTU2000822

SM Gaja Kaunas

00:16:03

+

00:16:03

+

00:01:05

35

Povilas

Šideikis

LTU19981005

Lithuania -2

00:16:07

+

00:16:07

+

00:01:09

36

Ilya

Ahloblin

BLR19980726

RGUOR-RCOP Belarus

00:16:08

+

00:16:08

+

00:01:10

37

Edijs

Str?lis

LAT19980227

RRS II

00:16:12

+

00:16:12

+

00:01:14

38

Kazimieras

Ramonas

LTU19980303

Viesulo SC, SK Vetrunge

00:16:13

+

00:16:13

+

00:01:15

39

Aleksandrs

Kulakovs

LAT19980227

RRS I

00:16:17

+

00:16:17

+

00:01:19

40

Mantas

Paukštaitis

LTU19980624

SM Gaja Kaunas

00:16:21

+

00:16:21

+

00:01:23

41

Uvis Horens

Korbergs

LAT19980808

Tand?ms/Dobeles dzirnavnieks

00:16:23

+

00:16:23

+

00:01:25

42

Kristofers

Rungulis*

LAT19990919

RRS II

00:16:31

+

00:16:31

+

00:01:33

43

Veli Matti

Koistinen**

FIN20000724

Skoda Fincycling

00:16:31

+

00:16:31

+

00:01:33

44

Kajetan

Albanowski*

POL19990525

ALKS STAL - OCETIX - IGLOTEX

00:16:31

+

00:16:31

+

00:01:33

45

Mantas

Januškevi?ius*

LTU19990429

SM Gaja Kaunas

00:16:32

+

00:16:32

+

00:01:34

46

Piotr

Michalski

POL19980604

ALKS STAL - OCETIX - IGLOTEX

00:16:32

+

00:16:32

+

00:01:34

47

Nikl?vs

Bo?šis

LAT19980401

Tand?ms/Dobeles dzirnavnieks

00:16:34

+

00:16:34

+

00:01:36

48

Aleksander

Bondarev

RUS19980323

Guor Shchelkowo

00:16:38

+

00:16:38

+

00:01:40

49

Otto

Kolehmainen**

FIN20000303

Skoda Fincycling

00:16:40

+

00:16:40

+

00:01:42

50

Erikas

Šidlauskas**

LTU20000305

Panevežio "Fortuna", PKKSC

ind

00:16:41

+

00:16:41

+

00:01:43

51

Mantas

Antanavi?ius*

LTU19990924

Lithuania -2

00:16:43

+

00:16:43

+

00:01:45

52

Ri?ards Roberts

Sauja**

LAT20000131

RRS II

00:16:45

+

00:16:45

+

00:01:47

53

Sampo

Lahti**

FIN20001012

Skoda Fincycling

00:16:48

+

00:16:48

+

00:01:50

54

Edgaras

Valys*

LTU19990000

Lithuania -2

00:16:48

+

00:16:48

+

00:01:50

55

Devids

Zikratijs**

LAT20000424

?ekavas NSS

00:16:49

+

00:16:49

+

00:01:51

56

Ri?ards

Me??ikovs*

LAT19990317

RRS II

00:16:50

+

00:16:50

+

00:01:52

57

Aaron Otto

Stalde

EST19981224

CFC spordiklubi

00:16:50

+

00:16:50

+

00:01:52

58

Julius

Kalpokas**

LTU20001126

SM Gaja Kaunas

00:16:52

+

00:16:52

+

00:01:54

59

Aliaksei

Shmantsar**

BLR20000512

RGUOR-RCOP Belarus

00:16:54

+

00:16:54

+

00:01:56

60

Hans Patrick

Muur

EST19980309

Parnu Kalev spordikool

ind

00:16:56

+

00:16:56

+

00:01:58

61

Arvis

Rendors**

LAT20000925

?ekavas NSS

00:16:58

+

00:16:58

+

00:02:00

62

Viktorija

Sipovi?a

LAT19981218

RRS

ind

00:17:01

+

00:17:01

+

00:02:03

63

Vladimir

Dumchev

RUS19980311

Guor Shchelkowo

00:17:04

+

00:17:04

+

00:02:06

64

Jabub

Šcibior**

POL20001003

ALKS STAL - OCETIX - IGLOTEX

00:17:14

+

00:17:14

+

00:02:16

65

Brayn

Tolp

EST19980627

Parnu Kalev spordikool

ind

00:17:17

+

00:17:17

+

00:02:19

66

Maksim

Markov

RUS19990225

Guor Shchelkowo

00:17:29

+

00:17:29

+

00:02:31

67

Kristaps

Siltum?ns**

LAT20000630

RRS II

00:17:30

+

00:17:30

+

00:02:32

68

Davis

Korsitis**

LAT20000920

?ekavas NSS

00:17:30

+

00:17:30

+

00:02:32

69

Karel Georg

Nomm*

EST19990420

CFC spordiklubi

00:17:31

+

00:17:31

+

00:02:33

70

Roman

Shishmintcev

RUS19990713

Guor Shchelkowo

00:17:33

+

00:17:33

+

00:02:35

71

J?kabs

Cers

LAT19980811

Tand?ms/Dobeles dzirnavnieks

00:17:35

+

00:17:35

+

00:02:37

72

Risto

Sepa*

EST19990329

Audentes

00:17:44

+

00:17:44

+

00:02:46

73

Dawid

Tuleja**

POL2000906

ALKS STAL - OCETIX - IGLOTEX

00:17:50

+

00:17:50

+

00:02:52

74

Randar

Saar*

EST19991231

Audentes

00:17:52

+

00:17:52

+

00:02:54

75

Marks

Gorskis**

LAT20001222

?ekavas NSS

00:18:05

+

00:18:05

+

00:03:07

76

Sten

Pelska

EST19980119

Audentes

00:18:06

+

00:18:06

+

00:03:08

77

Rihard

Koll**

EST20000326

Audentes

00:18:17

+

00:18:17

+

00:03:19

78

Roberts

Birkavs*

LAT19990304

RRS

ind

00:18:19

+

00:18:19

+

00:03:21

79

Art?rs

Priede**

LAT20001217

RRS

ind

00:18:39

+

00:18:39

+

00:03:41

80

Lauris

Kriev?ns*

LAT19990211

RRS II

00:19:00

+

00:19:00

+

00:04:02

Roman

Korchagin

RUS19990516

Guor Shchelkowo

#ARVO!

+

nestart?ja

Regina

Stegvilaite

LTU19990511

Panevežio "Fortuna", PVSM

a/k

00:16:40

+

00:16:40

+

00:01:42

Justina

Jovaišyte

LTU19980208

Panevežio "Fortuna", PVSM

a/k

00:16:45

+

00:16:45

+

00:01:47