Tarmolaiset Tavastia 4-days kilpailussa
PyöräilyJulkaistu: 26.05.2017 00.00

Tarmolaiset Tavastia 4-days kilpailussa

25.-28.5 ajettavassa Tavastia 4-days etappiajossa Timo Pesola on ainoa kälviäläisedustaja Ville Luodon pitäessä harjoittelutaukoa.

Helatorstaina 25.5. ajettiin prologia ja joukkueaika-ajo, johon Timo osallistui yhdistelmäjoukkueen edustajana.

Prologilla Timon sijoitus oli 34. Prologin voitti Trond Larssen. Joukkueaika-ajossa Timon aika oli 20:28,38.Tulokset


Kuva: Mikko Rantanen

Perjantain kortteliajossa Riihimäellä Timon sijoitus oli 23. Kortteliajon voitti Tuomas Ratilainen.Tulokset

Hyvinkäällä 27.5 ajettuun maantieajoon osallistui muitakin tarmolaisia kuin Timo. Timon sijoitus Elitessä oli 20. Pääjoukko tuli yhtenäisenä maaliin ja voiton vei kirissä Trond Larsen. Matkavauhti kisassa oli epätasaista, välillä mentiin 25 km/h ja välillä 55 km/h.

Miesten kategoria 2 -kilpailussa vasta 16-vuotias Sampo Lahti oli loppukirissä kolmas. Loppukirissä Sampolla olisi omien sanojensa mukaan ollut jalkaa vaikka voittoon saakka, mutta hän joutui avaamaan kirin liian aikaisin ja kaksi pyöräilijää ehätti ennen häntä maaliin. Kisan voitti Mikko Hyrkkänen ennen Robin Bergmania. Keskiviikon kova viikkotempoaika antoi tarkkasilmäisimmille osviittaa siitä, että Sampo on aivan huippumiesten vauhdissa.

Naisten kilpailussa Emma Lahti oli 5. samalla ajalla voittajan kanssa. Kisan voitti Pia Pensaari.

Masters 1 sarjassa Samuli Hautamäki oli 19. kisan voitti Mika Kariluoto. Samuli oli kisan jälkeen tyytyväinen päivän ajoonsa. "Reitti oli mahtava, nousu matkalla oli koitua ensimmäisellä kierroksella minulle kohtaloksi, mutta toisella kierroksella se meni ylös heittämällä. Loppukiri käytiin loivaan n.400 metriä pitkään nousuun, johon lähdin varovaisesti liikkeelle ja kiristin loppua kohti ja ohitin monta pyöräilijää. Voimia jäi vielä huomiseen, vaikka tuntui että joka paikka kramppaa matkalla ja maalin jälkeen. Palautusjuomapulloon ei oikein uskaltanut tarttua, kun tuntui, että pikkusormetkin kramppaa" kertoili hyvän tuulinen herrasmiespyöräilijä.

Tulokset

Sunnuntaina 28.5 ajettiin toinen maantielähtö Hyvinkäällä.

Timo Pesola starttasi miesten Eliteen, mutta häntä ei näyt tuloslistalla, joten sijoituksesta/keskeyttämisestä ei ole vielä tietoa, kun miestä ei ole ehditty jututtaa. Kisan voitti kuitenkin Mikael Turunen.

Naisten Elitessä Emma Lahti oli 7. Kisan voitti Ulla Affolter.

Samuli Hautamäelle tuli keskeytys Masters 1- sarjassa.

Kategoria 2. lähdössä nähtiin hienosti ajanut Sampo Lahti irtiotossa ja tiukassa kirikamppailussa hän sijoittui toiseksi, vain niukasti voittoon ajaneelle Oskari Pulkkiselle hävinneenä. Sampo teki aktiivisesti töitä koko irtioton ajan ja taisipa hän nykäistä matkalla yrittääkseen itse irti. Hienon videon voi katsoa alta.

Tulokset

Videolta näkee hyvin, kuinka suuren työn joutuu irtiotossa tekemään.

Kuvat:Mikko Rantanen