Kisaennakko Porvoon ajoihin ja SM-kilpailuihin
PyöräilyJulkaistu: 06.06.2017 00.00

Kisaennakko Porvoon ajoihin ja SM-kilpailuihin

Porvoon ajot järjestetään jo 89. kerran. Suomalaisen klassikkokisan voittoon on viime vuosina yltänyt myös moni kansainvälisissä talleissa ajava pyöräilijä. Mm. ammattilaisena pitkään ajanut Kjell Carlström. Kälviäläisille ajo on sopinut hyvin. Monia hyviä sijoituksia on viime vuosilta kälviäläisajat saavuttaneet junioreissa ja Kälviällä muistellaan yhä kaiholla vuoden 2009 kilpailua, jossa Kari Maunumäki oli hienosti sijalla 8.

Tänä vuonna kilpailuun starttaavat kokenut kehäkettu Timo Pesola, joka viimeisteli kuntoaan hyisessä Oulujokiajossa karaten pääjoukolta irti reitin loppupuolella. Timo on kolunnut Porvoon katuja ja tuntee ne kuin omat pyöräilypaidan takataskunsa, joten mikään reitillä eteen tuleva ei saa kokenutta ketjunpyörittäjää hätkähtämään. Syötteelläkin Timo on kisannut niin ylämäkeen kuin alamäkeenkin. Yhä kaivelee mielessä parin vuoden takaisen ISM-kisat, jossa tarjolla oli vain 4. sija.

Ville Luoto starttaa Porvoon ajoihin hieman mustana hevosena. Hän on pitänyt kilpailuista hiljaiseloa pari viikkoa ja keskittynyt perusasioihin harjoittelussa. Kuntokäyrä on miehen itsensä mukaan nousussa kuin suomen talous. Viimeistään SM-kisaviikonloppuna olisi oltava nousussa, sillä Pikkusyötteelle päättyvä maantieajo tarjoaa max. 10 % nousua viimeisten kilometrien aikana. Ville on mielessään harjoitellut tuota mäkeä jo viimeiset pari vuotta ja kaikki tekeminen ja harjoittelu on tähdännyt siihen, kuinka hän viimeisellä kilometrillä karistaa peesikärpäset perästään ja kipuaa voittajana Pikkusyötteen laelle ylhäisessä yksinäisyydessään.

Porvooseen lähtee, jos lähtee, Sampo Lahti Fincycling-joukkueessa. Ylätieinfektio voi olla vienyt parhaan iskun, johon Sampo pääsi Hyvinkään kisoissa. Voitto miesten sarjassa oli lähellä Tavastia 4days kisoissa. Loppukirissä vain löytyi miehistä joku vahvempi. Omassa sarjassaan M-18 Sampo on varteenotettava voittaja kandidaatti niin Porvoossa kuin Syötteelläkin, jossa SM-kisat tänä vuonna käydään. Pikkusyötteellä ei joukkuetovereista ole apua, kun Sampo on yksinäinen susi omassa sarjassaan Kälviän Tarmon riveissä.

Emma Lahti nauttii parhaillaan työnsä hedelmistä, kun hänen harjoitteluaan Kälviän Tarmon johtokunta päätti tukea muhkealla määrällä riihikuivaa kahisevaa. Hän on varmaan miettinyt koko viikon, millaiset kiekot tai aerodynaamisemman kypäränkö hankkisi vai kenties pinkit irtohihat tai keltasankaiset ajolasit kuten maillot jaunen haltijalla. Porvoon ajoissa Emma on ollut useana vuonna ihan podiumin tuntumassa, mutta täydellinen success antaa vielä odottaa itseään. Emma on käynyt Pikkusyötettä varten harjoittelemassa myös ylämäkeä Etelässä, kun ei Kälviältä löydy kuin pientä nyppylää, jota kiivetä.

Onnea ja menestystä kaikille kilpailijoille ja toimitsijoille tehtävässään. Toivotaan, että lumisateen vaara väistyy Pudasjärveltä parin viikon kuluessa, ettei kenenkään tarvitse laittaa nastarenkaita maantiekonkeliinsa.