Tarmolla menestyksekäs pyöräilypäivä 11.5.2019
PyöräilyJulkaistu: 12.05.2019 00.00

Tarmolla menestyksekäs pyöräilypäivä 11.5.2019

Lauantaina 11.5.2019 kilpailtiin usealla rintamalla eri puolilla Suomea pyöräilyn ja duathlonin merkeissä.

Länsi-Uudenmaan tempo ajettiin Raaseporissa. Raastavalla n. 50 kilometrin reitillä oli kaksi tarmolaisedustajaa ja he menestyivät erinomaisesti.

M-40 sarjassa Timo Ruostetsaari otti voiton ajalla 1:09:58 hän voitti toiseksi tulleen Tomi Huhtamäen 44 sekunnilla.

M-45 sarjassa ajanut Tarmon Jukka Huovinen tuli toiseksi. Hän valitteli vähän ajon jälkeen kylmää ilmaa, joka kohmetti isot lihakse tempon toisella puolikkaalla, mutta loppujen lopuksi hän oli tyytyväinen tulokseensa ja sijoitukseeen. "Tempo cup avaus onnistui hyvin, vaikka kylmä sää vaikutti suorituksen loppuun jonkin verran. Ensimmäinen 25km kulki mukavasti ja toisella puolikkaalla tyydyin vain ylläpitämään tiettyä watti- ja vauhtitasoa, kun kylmä kangisti lihaksia. Harjoituskausi on mennyt kiitettävästi, eli olen pysynyt terveenä ja onnistunut harjoituksissa tavoitteen mukaisesti. Nyt sitten palauttavien harjoitusten kautta kohti seuraavaa tempokisaa!"


Linkki tuloksiin

11.5.2019 kilpailtiin myös sprinttimatkojen duathlonin SM-mitaleista.

Tarmolta kisoihin osallistui Iiris Heikkinen T-15 sarjassa. Iiris kilpaili kolme vuotta vanhempia tyttöjä vastaan ja pärjäsi erinomaisesti, sijoittuen pronssimitalille kisassa.

SM-Duathlon T15

1. Julia Vänttinen 2004 Triathlon Vantaa ry 37:51

2. Emma Kotiranta 2004 X-tri Lahti 42:23

3. Iiris Heikkinen 2007 Kälviän Tarmo ry 45:50

4. Tiisa Paukku 2004 Pihtiputaan Tuisku ry 51:04

Linkki tuloksiin

Viimeisempänä, mutta ei vähäisempänä ajettiin kolmannen kerran Ronde van Kälviä / Kälviän ympäriajo. 40 kilometrin reitille lähti matkaan reilu parikymmentä pyöräilyyn hurahtanutta harrastajaa. Liikkeellä oltiin läskipyörällä, hybridillä, maastopyörällä ja cyclocross-pyörillä. Kaikki pääsivät matkan kunnialla maaliin ja herkullisten munkkien ja sämpylöiden kimppuun. Tulevia maastopyörätapahtumia suunniteltiin kiivaasti, joten seuratkaa ilmoittelua.