400-vuotisen männyn ympäri

Samuli Paulaharjun hengessä tehtiin lenkki perjantaina 10.7.2020 sekalaisella seurakunnalla kera Kälviän hurjien, Kokkolan ja Oulun kutsuvieraiden ja Kannuksen metsänkävijöiden kesken.

Kälviältä lähti joukko hurjia kohti Kannusta eräänä kesäiltana. Suureen jahtiin lähdettiin kera gravelien ja maastokulkupelien: "Mutta vasta karhu oli sellainen suurriista, mettällinen, mettänotus, jonka kimppuun ei joka mies uskaltanut yrittää. Piti olla jo täysirahkeinen luuäijä, metsällisellä lihalla ja rasvaisella kalalla ruokittu, joka tohti ruveta tappelemaan kaikkein kovimman metsäläisen kanssa, vanhan maafaarin, kiukkuisen, väkevän ja viisaan korpiäijän, joka ei koskaan ruvennut polvilleen eikä armoille kovimmankaan luuäijän edessä — päinvastoin monesti pani tappajan armoille." Jos hampaat paikat välillä irtosivat hampaista ja pyörän rengas kohtaisi terävän kiven, eivät hurjat antaneet luonnon kellistää itseään. Pelättiin jopa millaisella joukolla tulevat vastaan muinaiset kannuslaiset, jotka jo pirkkalalaisten kanssa ottivat yhteen kun Suomen rajoja piirrettiin ja vainolainen ajettiin nurkista. Helpotus oli hurjilla suuri kun kesken reen jalaksen paikkaamisen saapuivat pienellä joukolla kannuslaiset vastaan ja yhyttivät hurjat tien poskesta.

Pitoihin oli lähdettävä Peräjärven rantaan: "Mutta itse saamamiehet ja syömämiehet istuivat rasvaisin naamoin kahtapuolta isoa pöytää." Pöydän oli tuvan emäntä vieraille kattanut koreaksi ja siitä kaksin käsin täytettä vatsaan ahmittiin. "Pirtin perä- ja sivupuoli on miehisten miesten valtamaata, miestenpuolu Sieltä itse isäntäkin selkä kenossa katselee pihalle ja pellolle. Mutta lautauspuoli uunin edessä on emännän ja naiskansan alusmaata, ruokapuolen ja vaatehoidon piirikuntaa. Sieltä, vaimojen puolelta, piisin ja uunin edessä hääriessä on mukava lautauspuolen ikkunasta silloin tällöin katsahtaa kylälle ja kylätielle. Halvin on ovipuolu Siihen, hevosneuvojen viereen, pysähtykööt kutsumattomat vieraat, kerjäläiset ja tattaraiset." Hyvin paikkansa tiesivät Arto, Jonni ja Timppa, eivät ovenpielusta pidemmälle tohtineet, kun taas Jarmon johdolla muut hurjat astelivat peremmälle pöydän antimista nauttimaan.

Matkaa mahat täynnä jatkettiin: "Kovaa maata oli musta korpi, mutta kivinen vaaranrinta oli kohta vielä kovempaa. Sai pellonpeikko kieritellä suuria ja pieniä kiviä käsin ja kangin, sai niitä kuopata maahan, sai hän kokopirttikuntansa kanssa niitä kantaa kyökyttää taikka raahata ahkiolla syrjäpuoliin, niin että metsänreunaan ympäri vaaraa kohosivat vähitellen valtavat kivirauniot, pellon raatajan ikuiset muistomerkit."

Sitaatit teoksesta:Kiveliöitten kansaa : Pohjois-Ruotsin suomalaisseuduilta Paulaharju, Samuli (Werner Söderström Osakeyhtiö, 1937)