Ratapyöräilyssä Sampo Lahdelle kaksi Suomen mestaruutta, Emmalle kaksi kolme hopeaa
PyöräilyJulkaistu: 31.07.2017 00.00

Ratapyöräilyssä Sampo Lahdelle kaksi Suomen mestaruutta, Emmalle kaksi kolme hopeaa

Kuvat: Jyrki Lahti

Ratapyöräilyn SM-kilpailut ajettiin Helsingin olympiavelodromilla 28.-30.7.

Kälviän Tarmolle kilpailut olivat onnistuneet kun Sampo Lahti saavutti kaksi SM-kultamitalia ja yhden hopeisen sekä Emma Lahti oli toinen kahdesti.

Sampo oli toinen erä-ajossa. Eräajossa eli sprintissä kaksi kilpailijaa ajaa toisiaan vastaan ('erä') 2–3 kierrosta (Riippuen radan pituudesta). Kokonaismatkalla, joka riippuu velodromin kierroksen pituudesta, ei ole suurta merkitystä, sillä voittaja on se joka ensimmäisenä ylittää maaliviivan. Tämän johdosta erän alkuosa painottuu taktikointiin: kilpailijat tarkkailevat toistensa liikkeitä ja hidastelevat, joskus jopa pysähtyvät. Taktikoinnin tarkoituksena on hankkia edullinen asetelma viimeiselle 200 metrille. Yleensä kilpailija, joka joutuu tuulenhalkojaksi, on heikommassa asemassa ja takaa 'imusta' on helppo tulla ohi. Eräajon karsintana ajetaan lentävä 200 m, joka määrää parit varsinaisessa eräajossa (1. vs viimeinen jne.). Eräajo on ollut olympialaisten ohjelmassa yhtäjaksoisesti Antwerpenista 1920 lähtien

M18
1Nuutti AntikainenKorsKa
2Sampo LahtiKä-Ta
3Antti LehikoinenTVC
4Otto KolehmainenTWD-L
5Robin AimiTuUL
6Akseli LingrenTVC

Ensimmäisen kultamitalinsa Sampo saavutti 1 km aika-ajossa yli sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Nuutti Antikaiseen. Aika-ajossa kukin kilpailija vuorollaan ajaa ennalta määrätyn matkan tavoitteenaan mahdollisimman hyvä aika. Miehillä virallinen arvokisoissa oleva kilpailumatka on 1 000 ja naisilla 500 metriä. Näillä matkoilla lähtö suoritetaan paikaltaan. Ajat otetaan sekunnin tuhannesosan tarkkuudella. Ennalta kovemmiksi arvioitujen kilpailijoiden lähtöpaikka on jälkipäässä. Aika-ajo oli olympialaisten ohjelmassa viimeisen kerran Ateenassa 2004. Juniorien Suomen ennätys on 01:05,639 vuodelta 1985 ajanut Jyrki Tujunen.

1 km aika-ajotFinaali M18
1Sampo LahtiKä-Ta1:10,278
2Nuutti AntikainenKorsKa1:11,377
3Otto KolehmainenTWD-L1:14,565
4Antti LehikoinenTVC1:14,949
5Robin AimiTuUL1:18,664
6Saku TurkulainenIK-321:21,671

Toisen kultansa Sampo otti 3 km takaa-ajossa. Takaa-ajossa kaksi kilpailijaa kerrallaan lähtee liikkeelle yhtä aikaa radan vastakkaisilta puolilta, pää- ja takasuoran keskikohdassa sijaitsevilta viivoilta. Miehillä kilpailumatka on 4 000 metriä, naisilla ja junioreilla 3 000 metriä. Erän voittaa paremman ajan saavuttanut tai vastustajan kiinni ajanut kilpailija. Ajaja katsotaan kiinnotetuksi kun vastustajan rattaat ovat hänen omiensa etupuolella. Tosin MM-kisoissa, joissa jatkoonmenijät ratkaistaan aikojen perusteella, on myös kiinniotettujen ajajien ajettava maaliin, jotta heille saadaan aika. Laji oli olympialaisten ohjelmassa 1964–2008. Juniorien suomen ennätys on 03:32,482 vuodelta 2010 Jari Sandelinin ajamana.

Sampon keskinopeus kolmella kilometrillä oli n. 48 km/h!

M18Pronssi ajanperusteella
1.Sampo LahtiKä-Ta3:42,747
2.Otto KolehmainenTWD-L3:52,128
3.Antti LehikoinenTVC4:00,579
4.Robin AimiTuUL4:04,111
5.Saku TurkulainenIK-324:31,838

Emma Lahti sijoittui toiseksi 2 km:n takaa-ajossa ja 500 metrin aika-ajossa. 2 km:n suomen ennätys junioreilla on 02:26,553 vuodelta 2012 Sara Ferraran ajamana. 500 metrin Suomen ennätys on 00:35,660 vuodelta 1995, Mira Kaslinin nimissä.

N18Takaa-ajo
1.Viivi PuskalaCCH2:49,379
2.Emma LahtiKä-Ta2:58,452
3.Vilhelmiina SuvisaariIK-323:07,936


500 m aika-ajoFinaaliN18
1Sonja TaskinenTVC40,594
2Emma LahtiKä-Ta42,144
3Vilhelmiina SuvisaariIK-3242,551
4Salla LindgrenTVC44,952