Velotourilla Helsingissä kolme Tarmon ajajaa mukana
PyöräilyJulkaistu: 18.08.2020 00.00

Velotourilla Helsingissä kolme Tarmon ajajaa mukana

Helsinki Velotour kilpailu ajettiin 16.8.2020 raastavalla reitillä Helsingissä/Espoossa. 10 kilometrin kierrokseen sisältyi 170 nousumetriä. Tulokset

Eliteen lähti Pesolan lisäksi kauden avauksen tehnyt Ville Luoto, jonka kunto oli täysi kysymysmerkki. Miehestä kun ei oltu nähty vilaustakaan ennen kisaviikonloppua. Kategoria 2:seen osallistui vahvaa paluuta kilpailuihin tekevä Arto Kykyri.

Timppa oli laatinut joukkueelle taktiikan. Tietäen reitin muistuttavan Fleche Wallonen loppukierroksia, joissa noustaan kuuluisaa Mur de Huy:n nousua, Timppa ehdotti optimistisesti, että reitin jyrkin nousu kannattaa ajaa Patemaisesti ISOLLA keskiöllä. Pahaksi onneksi tiimi noudatti Timpan neuvoa ja meinasi käydä niin kuin Wout van Aertille vuoden 2019 Strade Bianchen loppunousussa. Krampeista selvittiin ja tarmolaiset ajoivat maaliin sijoilla 32 (Ville) ja 49 (Timo).

Artokin ajoi kunnialla maaliin kat.2:n kisan ja päivitteli kisan jälkeen hurjaa reittiä. Tasamaan kilpajyrille on aina kulttuurishokki kiivetä pystysuoria seinämiä.

Tulevana viikonloppuna ajetaan SM-kilpailut Syötteellä.

Tempossa Tarmoa edustaa Pekka Huovinen lähes kotikisassaan. Reitti on tuttu ISM-kisoista, joissa Pekka oli podiumilla joten mies lähtee hyvillä mielin ilman menestyspaineita matkaan tekemään kauden parasta suoritustaan.

Timppa ja Ville ovat viivalla maantielähdössä. Lähes sadistinen ratamestari oli lyönyt matkaksi 180 km. Siis, mitä hulluutta! Nousumetrejä tulee yli 3300 kisan aikana kun yhdelle reilun kympin lenkille on ilmoitettu 185 nousumetriä ja loppunousuun vielä 162 metriä. Ratamestari pitää suomalaisia jonain contadoreina. Seuran managerin veikkaus on, että maaliin pääsee korkeintaan 10-15 ajajaa miesten lähdössä. Jos siis haluat nähdä todellista tuskaa niin kannattaa suunnata tulevana viikonloppuna Syötteelle!