Kuutosen B-lohkon kärkiotteluun saapui vieraaksi sarjajohtaja Kobolt BK Pietarsaaresta. Ennen peliä Tarmo oli sarjassa toisena vain pisteen Koboltia perässä, joten kotijoukkue siirtyisi voitolla sarjakärkeen.
Tarmo aloitti ottelun vauhdilla halliten peliä ja jo kolmen minuutin pelin jälkeen Tarmo siirtyi ottelussa johtoon Jussi Porkolan kauden avausmaalilla. Muutama minuutti maalin jälkeen Kobolt sai hiukan epäselvän tilanteen jälkeen vasemmalta puolelta kulmapotkun. Kova kierteinen kulmapotku etutolpalle yllätti Tarmon puolustuksen ja Koboltin pelaaja sai läheltä puskettua pikaisen tasoitusmaalin vierasjoukkueelle. Maalin jälkeen Tarmon peli lamaantui hetkeksi, mutta vähitellen joukkue sai pelinsä taas toimimaan ja kolmentoista pelatun minuutin jälkeen kotijoukkue sai vapaapotkun vasemmalta noin kahdestakymmenestäviidestä metristä. Joni Peltola laukoi vaparin upeasti kierteisenä takaylänurkkaan ja Tarmo siirtyi ottelussa jälleen johtoon. Hieno maali kelpaisi helposti mihin tahansa television maalikimaraan. Maalin jälkeen Tarmon ote pelistä alkoi vähän hiipumaan ja vierasjoukkue pääsi myös paremmin peliin mukaan. Kobolt pääsikin ensimmäisellä jaksolla muutaman kerran laukomaan vaarallisesti, mutta maalivahti Tero Liedes venyi pari kertaa upeaan torjuntaan eikä vieraiden onnistunut tasoittaa peliä. Tarmo sai rakennettua myös joitakin hyviä maalintekopaikkoja, mutta ratkaisutilanteissa kotijoukkueen pelaajien ruuti oli märkää eikä ensimmäisellä jaksolla enää maaleja nähty.
Toisen puoliajan ensimmäiset viisitoista minuuttia Kobolt BK hallitsi hienokseltaan tapahtumia pyrkien määrätietoisesti saamaan pelin tasoihin. Tarmon peli hieman yskähteli eikä joukkue pystynyt rakentamaan peliä totutusti, mutta puolustus pelasi kuitenkin varmasti eikä vieraat päässeet millään maalintekopaikoille. Vähitellen peli tasaantui ja Tarmo sai pelin myös taas toimimaan. Peli aaltoili tasaisesti puolelta toiselle, mutta kummankin joukkueen puolustaminen oli tarkkaa eikä oikein kunnollisia maalintekotilanteita nähty kummassakaan päädyssä. Kun peliä oli pelattu 73 minuuttia, Kobolt hyökkäsi vasemmalta laidalta yhden miehen voimin vaarattoman tuntuisesti. Tarmolla oli useita pelaajia puolustamassa, mutta jotenkin yksinäinen vierasjoukkueen pelaaja sai kotijoukkueen hieman lepsuillessa hankittua Koboltille kulmapotkun. Kulmurin Tarmon puolustus kyllä selvitti, mutta purkupallo meni Koboltin taitavalle keskikenttäpelaajalle, joka nopean haltuunoton jälkeen laukoi pallon paristakymmenestä metristä vastustamattomasti Tarmon maalin alanurkkaan tasoittaen pelin tarmolaisten harmiksi. Maalin jälkeen kotijoukkueen pelaajien päät painuivat hetkeksi, mutta pienen ryhmitysmuutoksen jälkeen Tarmo yritti kaikin voimin vielä tehdä voittomaalin. Koboltin puolustus ei ollut kuitenkaan enää murrettavissa ja kun vierasjoukkueenkin muutamat yritykset kilpistyivät Tarmon hyvin pelanneeseen puolustukseen niin peli päättyi tasanumeroihin 2 - 2.
Pelissä oli vastakkain kaksi sarjan selvästi parasta joukkuetta, jotka pystyivät sarjatason huomioiden tarjoamaan melko runsaslukuiselle yleisölle erittäin hyvätasoisen jalkapallonäytelmän. Tarmon voitto ottelussa ei olisi ollut mikään väärys, mutta parissa tilanteessa sattuneet pienet virheet kostautuivat ja taitavat vierailijat pystyivät viemään pelistä pisteen mukanaan. Kun sarjaa on pelaamatta kuusi peliä, Kobolt BK johtaa sarjaa edelleen ja Tarmo hengittää niskaan pisteen päässä. Lohkon voittaja nousee sarjaa ylemmäksi, joten loppukaudeksi riittää jännitettävää. Jäljellä olevista kuudesta pelistä Tarmolla on neljä kotiottelua, joten tervetuloa kannustamaan Kälviän omaa joukkuetta viimeisiin peleihin, jotta joukkueen tavoitteena oleva sarjanousu toteutuisi!
3' | Maali | Porkola Jussi |
13' | Maali | Peltola Joni |