14
ELO
18.30
Miehet edustus, 6. divisioona

Esse IK III - Tarmo   6 - 2

Överessen urheilukenttä

Tarmolle kyseenalainen tappio Ähtävällä

Tarmon edustusjoukkue matkasi Ähtävälle Esse IK III:sta vastaan tarkoituksenaan jatkaa tiukkaa taistelua sarjanoususta. Tällä kertaa otteluraportti ko. pelistä on poikkeuksellisen lyhyt. Ottelussa toimi erotuomarina Ulf Wine, joka oli ilmeisesti etukäteen päättänyt, että kotijoukkue tulee voittamaan pelin. Kotijoukkueen saamien kahden lahjarangaistuspotkun ja lukuisten muitten kotijoukkuetta suosivien tuomioiden jälkeen voidaan todeta, että ottelun "tuominnut" Wine onnistui tavoitteessaan kotijoukkueen voitettua 6 - 2. Tarmon lohdutusmaalit tekivät Miika Vähähyyppä ja Tuomas Hietala. Tarmo tulee tekemään ottelun tuomaritoiminnasta K-P:n pallopiiriin protestin, vaikka odotettavissa on, ettei protestilla tule olemaan mitään vaikutusta. Joukkue ei voi kuitenkaan hyväksyä ottelussa nähtyä tuomaritoimintaa eikä tuomarin pelin jälkeistä ylimielistä käytöstä. Tuomari kävi mm. pelin jälkeen yhteen tarmolaispelaajaan käsiksi uhaten joukkuetta piiriin tehtävällä raportilla, kun tarmolaiset yrittivät keskustella ottelun tapahtumista. Kyseinen tuomari on Tarmolle valitettavan tuttu jo aikaisemmilta vuosilta, mutta tällä kertaa toiminta ylitti sellaisen rajan, jota ei yksinkertaisesti voi mitenkään hyväksyä.

Tilastot
Esse IK III

6 - 2

(2-1)
7'MaaliVähähyyppä Miika
70'MaaliHietala Tuomas

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista