Tarmon edustusjoukkue päätti kautensa kotiottelulla Pietarsaarelaista Oldboysia vastaan. Peli pelattiin Kälviän keskuskentän remontin takia Lohtajalla.
Aiemmin viikolla oli varmistunut, että Kobolt BK voittaa sarjan ja nousee ensi kaudeksi viitoseen. Liekö tästä johtunut, että Tarmo pelasi todennäköisesti kauden heikoimman pelinsä sarjan päätteeksi. Joukkue toki hallitsi peliä selvästi, mutta kaksinkamppailuissa ja maalintekopaikoissa näki selvästi, että pelaajien asenne ei ollut tällä kertaa kohdallaan. Reilun viiden minuutin pelin jälkeen kotijoukkue teki omassa päässä kolmen virheen ketjun, jonka seurauksena kokenut pietarsaarelaishyökkääjä pääsi vapaasti laukomaan pallon kovaa paristakymmenestä metristä Tarmon maalin alanurkkaan eikä Tarmon maalivahti Antti Hyvösellä ollut mitään mahdollisuuksia torjuntaan. Maalin jälkeen Tarmo hiukan ryhdistäytyi ja vyörytti hyökkäyksiä Oldboysin maalille, mutta viimeiset syötöt, ratkaisut ja laukaukset olivat järjestään heikkoja eikä tasoitus ollut oikeastaan lähelläkään. Tarmolaiset laukoivat läheltä ja kaukaa, mutta maalipuiden väliin osuminen oli tällä kertaa todella vaikeata ja vain pari hiljaista maalia kohden mennyttä laukausta vieraiden maalivahti torjui helposti.
Toiselle jaksolle Tarmo pyrki lähtemään terävämmin, mutta ei kuitenkaan pystynyt parantamaan peliään merkittävästi. Maalintekopaikkoja joukkue pystyi kuitenkin luomaan ensimmäistä jaksoa paremmin, mutta pieni huolimattomuus ja tilanteissa viivyttely jatkui. 56 minuutin kohdalla Tarmo onnistui kuitenkin tasoittamaan pelin. Vasemmasta laidasta tullut matala syöttö meni pelaajaruuhkan läpi takatolpalle ja Eikka Kalliokoski onnistui ohjaamaan pallon maaliin. Maalin jälkeen Tarmo hallitsi tapahtumia täysin eikä Oldboysilla ollut pelissä käytännössä enää minkäänlaisia mahdollisuuksia. Heikko asenne ja pieni turhautuminen näkyi kuitenkin edelleen tarmolaisten otteissa eikä viimeisen puolen tunnin aikana kotijoukkue enää maalinteossa onnistunut, vaikka lukuisia paikkoja ratkaisuun olikin. Kerran Tarmo kylläkin sai kulmapotkun jälkitilanteesta pallon maaliin, mutta erotuomari Kari Kotkansalon tulkinnan mukaan kulmapotku kiersi kentän päätyrajan takaa takaisin kentälle, joten hän tuomitsi vieraille tilanteesta maalipotkun. Muuten hyvin tuominneelle tuomarille tuli tilanteessa selvä virhe, mutta valitettavasti sellaisia tapahtuu.
Tarmon värikäs kausi päättyi siis huonoon peliin. Tavoitteena ollut sarjanousu jäi toteutumatta, vaikka täydet mahdollisuudet siihen olikin. Pari mokattua peliä ja Ähtävällä sattunut tuomarifarssi jätti Tarmon kolmen pisteen päähän sarjavoittaja Kobolt BK:sta. Lopulta Eikka Kalliokosken tasoitusmaali voi vielä kuitenkin osoittautua todella arvokkaaksi. Tasapeli riitti pitämään Tarmon maalieron turvin toisena sarjataulukossa Reiman edellä. Toisessa lohkossa kakkoseksi sijoittunut Vetelin Urheilijat jää myös Tarmon taakse vertailussa, joten viitosen mahdollisessa täydennysmenettelyssä Tarmo on vuorossa ensimmäisenä ja tämän hetken tiedon mukaan yksi täydennyspaikka voi ensi kaudeksi tulossa.
Kälviän Tarmon edustusjoukkue onnittelee Kobolt BK:ta sarjanoususta! Hanttiin laitettiin parhaamme mukaan, mutta kuten entinen urheilija sanoi: Ei aivan riittänyt! Edustujoukkue myös kiittää runsaslukuista kotiyleisöä hyvästä kannustuksesta kauden aikana!!!
56' | Maali | Kalliokoski Matti |