Kälviä 25.10 B tytöt aluesarja aloitus
Julkaistu: 29.10.2020 00.00

Kälviä 25.10 B tytöt aluesarja aloitus

B tyttöjen aluesarja potkaistiin käyntiin 25.10 Kälviällä. Alunperin turnauksessa piti olla 8 joukkuetta, mutta SB Vaasan ja Blue Foxin jouduttua jättämään tämä turnaus väliin, niin turnaus pelattiin 6 joukkueen voimin. Koronan takia striimasimme kaikki päivän ottelut, jotta jokaisella oli mahdollisuus seurata otteluita tulematta paikanpäälle.


Päivän ensimmäinen ottelut pelattiin @spv_t0506 vastaan. Ottelu oli nopea tempoista ja välillä kauhea kiire leimasi peliä. Pelin kuluessa alkoi pelissä näkyä jo tuttua harkitsevaa pelaamista. Molemmilla joukkueilla oli omia hyviä hetkiä. Me käytimme ne paremmin. Tuloksena meille 4-1 voitto.


Ottelun tähtipelaaja Iida Leskinen
@iidamariaaah. Taisteli hienosti ja jatkoi siitä mihin Jymy matsissa jäi.



Päivä päättyi meidän ja FBC Remixin otteluun. Oli selvää että nyt taistellaan pisteistä. Peli meni suht tasaisissa merkeissä 2 erää. Kolmannen erän kaksi jäähyä kostautuivat meille ja Remix pääsi 4-1 johtoon. Kiia toi meidän ilman maalivahtia pelatessa kahden maalin päähän mutta aika loppui kesken. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa turnausta.


Ottelun tähtipelaaja Minea Kynnäs @mineakynnas. Ennakkoluuloton pelaaminen ensimmäisessä ottelussa Tarmon paidassa. Minea otti paikkansa joukkueessa hienosti!

Seuran uusimmat