Tarmon salibandynaiset valmistautuu tulevaan kauteen hyvillä fiiliksillä.
Julkaistu: 26.07.2022 11.45

Tarmon salibandynaiset valmistautuu tulevaan kauteen hyvillä fiiliksillä.

Tarmon joukkueessa on tapahtunut paljon kesän aikana. Pelaajarintamalle on saatu paljon uusia pelaajia ja ennen kaikkea kokemusta, toki suurin osa viimekauden pelaajistamme jatkavat joukkueessa. Samoin valmennukseen on satsattu, kun Teemu Kultalahti tuli Jari Isosalon pariksi luotsaamaan joukkuetta. Näin ollen voimme lähteä kauteen odottavaisin fiiliksin.

Kesällä on pyritty treenaamaan muutaman kerran viikossa yhdessä. Varsinainen säännöllinen lajiharjoittelu aloitetaan ensi viikolla omassa kotiluolassa uudella alustalla. Joukkueen runko alkaa olla jo kasassa ja muutamien kanssa neuvotellaan vielä sopimuksesta. Tällä kaudella panostetaan selkeästi ennen kaikkea kokemukseen ja joukkueessa pelaakin ainoastaan yksi juniori ikäinen pelaaja tällä hetkellä. -Tarkoituksena on pelata monipuolista ja aktiivista salibandyä ja on tärkeää, että pelaajat roolitetaan oikein ja jokaisen vahvuudet näin ollen pyritään huomioimaan, kertoo vastuuvalmentaja Jari Isosalo.

Tarmon salibandynaiset järjestävät elokuun alussa historian ensimmäisen katusählyturnauksen Kälviällä yhteistyössä Pekan Pizzan kanssa. Turnaus pelataan Kälviän St1:n parkkialueella, mahdollisesti kahdella kentällä. Pyritään, että tapahtuma olisi rento, musiikki ja kuulutukset tottakai kuuluvat asiaan. Paikan päällä on mahdollista ruokailla ja vaikkapa nauttia erilaisia virvokkeita terassilla pelejä seuratessa. Muutama joukkue on jo ilmoittautunut turnaukseen ja varmasti ilmoittautumiset kiihtyvät, kun turnaus lähestyy.

Tarmo aloittaa kauden Suomencupin turnauksella venetsialaisviikonloppuna Kälviän Vapaa-ajantalolla, jossa mukana Sbc Levi, Nurmon Jymy ja Fbc Remix. Varmasti viihdyttävä turnaus tulossa ja toki odotukset ovat korkealla niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

Sarjapelit alkavat lauantaina 8.10. Kampushallissa Kokkolassa. Tarmon naiset pelaavat 2.divisioonassa. Mielenkiintoinen sarja tulossa, varsinkin kun paikalliskamppailuja tullaan näkemään, kun Nibacos ja Sc Kokkola pelaavat samassa lohkossa. Nähtäväksi jää kuka on Keski-Pohjanmaan paras naisjoukkue. Moni joukkue on asettanut tavoitteekseen nousta ykkösdivariin. Tarmo ei ole vielä virallista tavoitetta asettanut, tavoite päätetään yhdessä joukkueen kanssa ennen sarjapelien alkua.