Tarmolle kolme mitalia ikäluokkien SM-kisoista Syötteeltä
31.7.2021 21:42 Uutiset / Pääsivusto

Iiris Heikkinen ja Timo Ruostetsaari mitaleille

Maantiepyöräilyn ISM-kilpailuissa 31.7.2021 ajetuissa tempokisoissa Tarmon Iiris Heikkinen saavutti pronssimitalin N-14 sarjassa. Kisan voitti Porin Tarmon Elisabeth Kapanen ja toiseksi ajoi Viivi Vainio Team Velo Cyclingista. Iiris ehti toipua sairastelujen jälkeen juuri ja juuri ajoissa kisakuntoon, joten mitali oli kevyeen valmistautumiseen nähden hieno suoritus. Seuraavan päivän maantieajoon Iiris aikoi lähteä räväkällä taktiikalla kultamitali mielessä.

Tulokset

Tarmon isot pojat ajoivat kaikki M-45 sarjassa, jossa taso oli Suomen absoluuttista huippua, sillä vastassa oli hallitseva aika-ajon yleisen sarjan Suomen mestari, OTC:n Matti Hietajärvi.

Hietajärvi voittikin sarjan ylivoimaisesti ja toiseksi tullut Jussi Joensuu hävisi hänelle 2 minuuttia ja 49 sekuntia. Tarmon Timo Ruostetsaari oli hyvän ajon jälkeen kolmas, häviten hopeamitalistille vain 15 sekuntia 27 kilometrin matkalla. Tarmon Pekka Huovinen oli 6. ja Jukka Huovinen sijoittui sijalle 11. Jukalla on ollut kalustohuolia koko kesän, eikä pyörä toiminut kunnolla kauden pääkilpailussa, joten uuden menopelin etsintä on edessä.

Timo Ruostetsaari aikoo startata sunnuntain maantielähtöön mitali mielessä, pronssi ei vielä tyydyttänyt menestysnälkää ja mikäpä on ajaessa kun pyörä kulkee.

Tulokset

Sunnuntaina ajetussa maantielähdössä Iiris Heikkinen sijoittui N-14 sarjassa SM-hopealle. Viivi Vainio oli tällä kertaa liian kova kilpailija voitettavaksi, vaikka Iiriksen taustajoukkojen mukaan matkaan oltiin lähdössä räväkällä taktiikalla.

Tulokset

Miesten M-45 sarjassa starttasi Tarmolta yksi osallistuja. Timo Ruostetsaari taisteli mitalista aivan loppunousun huipulle saakka, mutta välitykset loppuivat 1X11 vaihteistolla kisaan lähteneeltä tempon erikoismieheltä kesken. Ajotyyliään Timo kuvaili froomemaiseksi nousun alkuvaiheessa ja hän nousikin ohi usean kilpailijan, mutta loppumetrit olivat liikaa ja nopeaa pyöritystekniikkaa ei ollut mahdollista ylläpitää ihan Iso-Syötteen huipulle saakka. Hieno suoritus kuitenkin Nivalan tasangoilla perusleiriään pitävälle induranmaiselle tempomiehelle.

Tulokset

Marko Uusimäen kohdalta kisa päättyi keskeytykseen M-50 sarjassa.


   
Lisää uutisia
Kälviän Tarmo
«  Syyskuu   »
Kategoriat